Näin kaikki alkoi. Äidillä oli jotain työjuttuja tänään ja se kelmi oli karannut kun olin päivä unilla. Tämä inhottava työjuttu verotti päivää huomattavasti. Ulkoiluaika rajottui johonkin tunteroiseen. Onneksi sentään pääsin testaamaan uutta puistoa. Energiataso oli kuitenkin kasvamaan päin. Iltapuuron jälkeen oloni oli kummallisen riehakas. Vapauduttuani vaatteiden kahleista, syy selvisi: Kapteeni Kippeli oli saapunut!
Pinkaisin hurjaan kiitoon ja lensin superkippelivoimieni avulla asunnon nurkasta nurkkaan, kunnes löysin verhon takaa ikkunan, josta astuin suoraan jurakaudelle. Ensimmäinen asia jonka näin oli valtava äitisaurus Materus maharrus. Se huomasi minut välittömästi punaisilla killisilmillään ja alkoi tömistellä kohti. Sen suusta valui kuolaa samalla kun se sönkötti sumutorvea muistuttavalla äänellä jotain saurussaksaa. Sen maha oli irvokkaan iso ja olkalinja olematon. Pää oli suippo ja nousi taaksepäin kaareutuvan selän päältä pitkän ja aivan liian monta mutkaa tekevän kaulan varassa. Raajat olivat pitkät ja täynnä yököttäviä selluliittikuhmuroita. Juoksin henkeni kaupalla, mutta juutuin vihreänoranssiraidalliseen suonsilmäkkeeseen. Onneksi sain tukevasta jättiläispuun oksasta kiinni ja aikani suossa poljettua, hirmuisen äitisauruksen kaapiessa ilmaa aivan paljaan pyllyni takana, sain kammettua itseni tukevalle maalle. Äitisaurus oli kuitenkin sitkeä ja pinkoi perässäni. Pinnistin kaikki kippelivoimani ja sain eksytettyä Materuksen, mutta saavuin pehmeälle avaruustomun peittämälle planeetalle. Siellä oli epäilyttävän hiljaista ja löysin tomun keskeltä mustan puoli kuolleen koneen. Hain heti vasaran ja paukuttelin sen pintaa napakasti, kunnes se alkoi osoittamaan elonmerkkejä. "Auh", sanoi kone. No, mutta TIE-TEN-KIN. Hain koko Puuha-Peten selviytymispäkin ja aloin tutkia koneen keskusyksikköä. Korvat olivat irtoamaisillaan niihin ripustettujen metallikukkien painosta ja en uskonut koneen voivan ottaa vastaan käskyjä. Ruuvasin korvat takaisin ja kaavin seittimäisen kasvuston koneen tutkan edestä. Heti minut nähtyään se hengähti: "BÖÖÖöööh!" Vasta korjattua koneen tähän pisteeseen, aloin epäillä sen ystävällismielisyyttä. Oli aika ottaa hatkat. Tilasin Tähtialukselta yhden puuvillaisen unimatkaajan, panin kippelivoimat tiukasti talteen, sieppasin pullollisen parasta vuosikerta mjölkkiä evääksi ja aloitin ajon kohti uusia seikkailuita.
