Kapteeni Kippeli esittäytyy

Näin kaikki alkoi. Äidillä oli jotain työjuttuja tänään ja se kelmi oli karannut kun olin päivä unilla. Tämä inhottava työjuttu verotti päivää huomattavasti. Ulkoiluaika rajottui johonkin tunteroiseen. Onneksi sentään pääsin testaamaan uutta puistoa. Energiataso oli kuitenkin kasvamaan päin. Iltapuuron jälkeen oloni oli kummallisen riehakas. Vapauduttuani vaatteiden kahleista, syy selvisi: Kapteeni Kippeli oli saapunut!

Pinkaisin hurjaan kiitoon ja lensin superkippelivoimieni avulla asunnon nurkasta nurkkaan, kunnes löysin verhon takaa ikkunan, josta astuin suoraan jurakaudelle. Ensimmäinen asia jonka näin oli valtava äitisaurus Materus maharrus. Se huomasi minut välittömästi punaisilla killisilmillään ja alkoi tömistellä kohti. Sen suusta valui kuolaa samalla kun se sönkötti sumutorvea muistuttavalla äänellä jotain saurussaksaa. Sen maha oli irvokkaan iso ja olkalinja olematon. Pää oli suippo ja nousi taaksepäin kaareutuvan selän päältä pitkän ja aivan liian monta mutkaa tekevän kaulan varassa. Raajat olivat pitkät ja täynnä yököttäviä selluliittikuhmuroita. Juoksin henkeni kaupalla, mutta juutuin vihreänoranssiraidalliseen suonsilmäkkeeseen. Onneksi sain tukevasta jättiläispuun oksasta kiinni ja aikani suossa poljettua, hirmuisen äitisauruksen kaapiessa ilmaa aivan paljaan pyllyni takana, sain kammettua itseni tukevalle maalle. Äitisaurus oli kuitenkin sitkeä ja pinkoi perässäni. Pinnistin kaikki kippelivoimani ja sain eksytettyä Materuksen, mutta saavuin pehmeälle avaruustomun peittämälle planeetalle. Siellä oli epäilyttävän hiljaista ja löysin tomun keskeltä mustan puoli kuolleen koneen. Hain heti vasaran ja paukuttelin sen pintaa napakasti, kunnes se alkoi osoittamaan elonmerkkejä. "Auh", sanoi kone. No, mutta TIE-TEN-KIN. Hain koko Puuha-Peten selviytymispäkin ja aloin tutkia koneen keskusyksikköä. Korvat olivat irtoamaisillaan niihin ripustettujen metallikukkien painosta ja en uskonut koneen voivan ottaa vastaan käskyjä. Ruuvasin korvat takaisin ja kaavin seittimäisen kasvuston koneen tutkan edestä. Heti minut nähtyään se hengähti: "BÖÖÖöööh!" Vasta korjattua koneen tähän pisteeseen, aloin epäillä sen ystävällismielisyyttä. Oli aika ottaa hatkat. Tilasin Tähtialukselta yhden puuvillaisen unimatkaajan, panin kippelivoimat tiukasti talteen, sieppasin pullollisen parasta vuosikerta mjölkkiä evääksi ja aloitin ajon kohti uusia seikkailuita.

Sunnuntaina suu pyyhittiin

No, nyt on sitten aika pyyhkiä juhannuksen rippeillä pyllyä. Tosin lattiaahan tuo äippä vaan sain ahkeraan mopata kun lirautin parit pissat. Onneksi oli muutenkin siivouspäivä, joten ei sitä varmaan haitannut.

Kävin aamulla äidin kanssa puistossa. Laskin yksin isosta mäestä. Olin hurjimus ja superuus. Otin hurjat vauhdit ja olin äidin kanssa läpykiikkua.

Lips laps läpsi
äitiänsä lapsi
käsille kun kiikku
jalat vaan liikku.
Pienet kengät potki
kiikku ilmaa hotki.
Äitiä vaan hutki,
lopsi, läpsi lapsi.

Ja illalla kävin isin kanssa syöttämässä sorsia. Siellä oli kova äänisiä lokkeja.
Juhannusputki on saatu päätökseen. Siirryn lomaraportointiin.

Lauantaina liemi latkittiin

Raskas on tämä juhannusputki, mutta pakko se on vetää viimesen päälle ja loppuun asti.
Tämä päivä oli huolestuttavan tai vaihtelevasti turvallisen samankaltainen kuin eilinen. Kävin isin kanssa jäätelöllä ja äiti yritti syöttää minulle silliä ja uusia pottuja. Jälkimmäistä maistelin vähän, mutta luulen etten ole aivan tarpeeksi vanha sillille. Muuten on mennyt aika railakkaasti soppalinjalla.
Äiti puhalsi kuplia, kunnes henki loppui ja sitten katsoimme Rölli ja Metsänhenki -elokuvaa.

Oli kyllä tarkoitus jo tehdä pieni kuvapäivitys, mutta kohtasin teknillisjohdollisia puutteellisuuksia taloudessamme. Universaalijohtoa odotellassa... Ehkä on tosiaan parempi etten näytä pilkullista pärstääni nyt. Ovat nuo sääskenpuremat menneet niin hurjan näköisiksi.

Synttärit lähestyy. Tässä pari kuvaa ykkösjuhliltani.

 Näin vähän sain kakkua. Toivottavasti kohtelu on reilumpaa tänä vuonna.

Tässä lahja mummulta ja vaarilta. Toivotaan, että pääsee käyttöön jo tänä vuonna.

Viime vuotista käyttöä olikin vain yhden reissun verran.

Perjantaina perheelle annettiin

Hyvää juhannusta!

Vaan eipä taida erikoinen juhla olla tämä juhannus. Ihan oli normaalipäivä. Aamulla juoksin niin että.. viuhui ja sitten käytiin kaupungilla asti kaupassa. Vaan on sitä tapahtunut ennenkin. Isi osti pelin ja äiti osti minulle muumipapan kuplapiipun, mistä ei kyllä tullut kovin hyviä kupleja. Sitten nukuin ja heräsin. Söin makkaraa. Sitten oltiin taas pari tuntia ulkona. Tehtiin lumiukko, josta tulikin linna ja äiti paleli auringossa kahden hupparin kanssa. Erikoinen tapaus. Ennen kuin mentiin kotia, äiti poimi kukkia ja minä keppejä. Keppi piti jättää ulos, mutta kukat sai viedä sisään. Epäreilua. Löydettiin ainakin apinan kukka, aurinkoinen, pihlajan kukka, naapurin kukka ja niittyleinikki.
Eli aika tavallinen päivä. Tosin isi oli hereillä kun minä heräsin. Ja äiti ei lukenut sähköpostia. Eikä äiti yleensä kyllä poimi kukkiakaan. Äiti ei taida edes pitää kukista. Minä pidän ainakin aurinkoisista kukista ja poimin niitä joka päivä. Onneksi niitä on paljon.

Torstaina tupaan kannettiin

Loma alkoi rytisten.. ja päähän tuli iso sininen patti. Oi voi. Ei haittaa. Sain tänään kolme jäätelöä. Nami nami, hyvää lomaa minulle.

Keskiviikkona keitto keitettiin

Taisi olla Mammalaisella hyvä päivä tänään. Kas kun keskiviikkona kahvit keitettiin, kiireessä kuppiin kaadettiin, kadut kärryillä kaahailtiin. Mutta näinhän se käy joka aamu.

Aamuna tänä oli tosin neuvolassa käynti. Tulokset oli yksi selitteisen hyvät. Painan 12,23kg ja olen 85 cm pitkä. Käyrät oli epäkäyrämäisen tasaisia. Äiti tykkää käydä neuvolassa, kun se saa sadannennen kahdeksankymmenenkolmannen kerran kertoa mitä minä olen tehnyt, mistä minä pidän ja kuinka ihana olen. Pari palikkatestiä piti tehdä. En alkanut ihan kaikkea käskettyä kuitenkaan tekemään. Jotain rajaa, menee pian ihan kyykytykseksi.

Neuvolasta kurvattiin hoitoon ja hylkäsin äidin heti portista päästyämme. Onneksi äiti ei siitä suuttunut, vaan vei minut hoidon jälkeen sorsia syöttämään ja leikkipuistoon. Vähänkö meni murkinaa, kun pääsimme parin tunnin reissun jälkeen kotia (ja jälkiruokana odotti murueskimo). Nyt painan ainakin 12,23 ja 1 kg, söin niin hyvin tänään. Puuroakin painelin puhelimeen kuin isompikin lapsiukko. Näiden kahden aterian välissä kävimme vielä kirjastossa, kotijuhannuksen varalle. Siellä oli uusi työntekijä, jota äidin oli pakko käydä kiusaamassa, tilaamalla minulle kirjaa jonka nimeä äiti ei tietenkään muistanut, vaan hän siinä ystävällisesti selvitti vain että kannessa on Martti- auton kuva. Ja siis Martti on minun suosikki. (Isi, jos luet tätä: Älä mene äidin kanssa kirjastoon, se on hankala.) No, eihän tämä nyt kuitenkaan ollut ihan "se punakantinen kirja, jossa päähenkilö kuolee lopussa" -tasoinen tehtävä. Ja sain minä Martti -kirjan. Saan vielä lisää myöhemmin. On äidistä silloin tällöin jotain hyötyä.

Nyt pitää mennä piiloon, kun Kalhu tulee ja sanoo MUL MUL.

Tiistaina tikut vuoltiin

Turha ja turhauttava päivä. Hoidossa eräältä pikku kaverilta oli tippunut sukka. Ajattelin sitten laittaa sen takaisin, mutta se oli yllättävän vaikeaa. Olen kyllä ottanut ja laittanut isille ja äidille sukkia, mutta tämä oli paljon haasteellisempaa. Taistelin sinnillä, vaikka veijari meinasi jatkuvasti karata, jos se taas ei pyrkinyt pakoon oli se väärässä asennossa. Ainakin ikuisuuden jälkeen sain tyypin sidottua vyötäröltä ja painittua sen tuohon jalkojeni väliin istumaan (niin se äitikin aina minulle sukat laittaa), mutta Perhanan Pirkuleen Pirtsakat Pippurit, unohtu se sukka sitten jonnekin ja enhän minä tietenkään ylettynyt siihen jalkaankaan. Eiku koko homma alusta, periksi ei anneta (ja ei nyt ollu siinä muutakaan). Puolisukkainen nassikka alkoi tosin jo hermostua hommaan. Onneksi sain vihdoin apua korkeammalta taholta, jolla vaikutti olevan myös huomattavasti enemmän kokemusta sukista ja jaloista. Sanoin kuitenkin kotona että laitoin itse.

Toinen (ei tosin yllättävä) turhuuksien turhuus oli äitini. Niinpä. Ei saanut jäädä hoitopäivän jälkeen leikkimään  päiväkodin pihaan, ruokaa piti odotella ensin ikuisuus, sitten kun oli jo unohtanut koko jutun, niin jo olisi pitänyt syödä.. Onneksi oli makkaraa (sitä eilistä). Sitten ei saanut hellästi äitiä puskea päällä silmälaseihin, ei hyppiä mahan päällä, ei vetää tukasta, ei kannustaa ronskilla avaralla.. kun olisi vaan pitänyt leikkiä nätimmin. Joopa joo.

No, soitinpa tänään Vaasan Vaarille ja lauloin Paljon Onneejaa vaan -laulun ja sanoin hyvää syntymäpäivää sekä TATTARAA! Eli viralliset onnittelut. Äidinkin sain hämmästymään, kun katselimme Nalle Puh -kirjaa ja kaivoin sana-arkustani seuraavan lauseen tyngän "ilmapallot poukkoilee". Äiti vallan innostui tästä. En tiennyt sitä aiemmin, mutta "poukkoilee" on hieno sivistyssana. Pyysin kuitenkin äitiä säästämään minut enemmiltä etymologisilta jorinoilta, olenhan vasta kohta yksi ja kaksi. I I

Syntymäpäiväjuhliin aikaa... hmm... viikko?

Isi teki tänään kastiketta, pidin kuitenkin tänään enemmän ketsupista ja äidistä. Parempi onni ensi kerralla.

Maanantaina makkarat tehtiin

Kömmin eilen yöllä ensimmäistä kertaa äidin viereen.. Se oli tehtävä, koska kuulin superkuulollani kuinka äiti sanoi mummulle, etten ole kertaakaan tullut uudessa asunnossa äidin sänkyyn nukkumaan. Joten olihan se sitten pakko. Koska äidit ei ole aina oikeassa. Pehmitin äitiä ensin parina päivänä ja tuppasin aamu tuimaan viereen, ottamaan aamuhuikkaa, jolloin äiti vajosi äitimäiseen "kuulen ja tiedän kaiken mitä ympärilläni tapahtuu, vaikka näytänkin ihan kuolleelta kärpäseltä satiiniyöpaidassa" -tilaan. Nukahdettiin sitten molemmat ja minä heräsin vasta puoli yhdeksältä!! Olenkohan ikinä nukkunut niin namosasti. Aijai. Äiti oli tietenkin herännyt ennen minua ja otin tämän toditeena siitä, että äitini ei oikeasti edes halua nukkua. Koska jos kerran on niin väsynyt, miksi valvoa myöhään ja miksei nukkua kun kaikki muutkin nukkuu. Ja terkkuja vaan isillekin, joku toinenkin käki siellä kukkuu.

Yö oli hupaisa. Porisin puoli tajuttomalle äidilleni kunnes kuukahdin, mutta aloin sitten unissani työntää äitiä pois sängystä. Ensin tyynyltä, sitten sängystä.. Ihan vaan kostoksi, koska äiti ei antanut minun mennä isin puolelle makaamaan. Aikani ponnisteltua, onnistuin lyömään äitiä avonaiseen silmään ja sain sen siirtymään sängyn kulmalle tekemään hidasta kuolemaa. Seuraavan torkahduksen jälkeen arvioin kuitenkin äidin sijainnin hitusen pieleen ja olin sukeltaa lattialle. Onneksi äiti nappasi nilkasta. Tehtiin sitten sovinto, riideltiin jälleen hetki tyynystä ja sitten sain mennä isin puolelle. Äiti ehdotteli pedin puoliväliä, mutta roikasin poikittain isin tyynyn eteen. Aamu oli hieman nolompi. Heräsin pissat housuissa. Tai oikeastaanhan se pissa oli siellä äidin petarilla ja lakanalla. Ja vaatteet oli pian pesussa. Minä suihkussa. Äiti säteili. Radioaktiivisesti.

Päivällä kipaisimme lääkäriin. Ehdin vielä aamulla ilahduttaa äitiä monin tavoin, mm. kieltäydyin syömästä, ripottelin keittettyä kananmunaa keittiön matolle, juuri ennen kuin hieroin sitä äidin housuille, joita äiti yritti valaanrasvalla ja kenkälusikalla ujuttaa jalkaan, minun nauraessa lattialle kaatamani maidon vieressä. Käväisin siis pikaisesti jäähyllä ennen lähtöä. Lääkärissä olin reipas ja sain ihan sikana tarroja. Leikin paloautolla ja en edes yhtään (paljoa) itkenyt verikokeessa. Jätin perääni joukon huokailevia ja ihastuneita hoitsuja ja vilkuttelin faneille kahdella kädellä poistuessani lavalta, siis huoneesta.

Syömisestä

Ennen syöminen oli helppoa. Sitä joko söi tai ei, kun ruoka tuli kohti. Ollapa vielä linnunpoikanen. Nyt pitäisi sen sijaan syödä itse. Siinä sitten onkin jo niin monta vaihtoehto tilannetta että huh huh.. Ennen sitä oli joko suu auki tai suu kiinni, loput tapahtui lähes automaattisesti. Mutta nyt pitää ensin tarkastella ruokaa, etsiä lusikka.. ja mitä jos lusikan sijaan löytyykin haarukka ja voi sitä joskus löytää aivan vääränkin lusikan (sellaisen jossa ei ole Pikku Myytä), vielä olisi päätettävä millä ruokaan tartutaan, kuinka sitä kohdellaan ja minne se laitetaan. Näistähän selviää kyllä leikiten, mutta kun aikaisemmin sain keskittyä siihen mitä ympärilläni oli.. Arvaattavaa, että kyllähän siinä sitten usein keskittyminen herpaantuu ja lusikka jää sojottamaan muusiin niin kuin talikko tunkiolle.

Mutta sanotaanpa syömisestä mitä tahansa, niin kyllä se on vähän siitä kiinni mitä syödään.

Tässä syömisen vaiheet:

Maistiainen

"Hyvvväää"

Luetaan osoite

Suuhan se oli

Eiku isketään kimppuun

Hallelujaa

mmm..mä pulla-poika oon.