Pakkaset ovat vihdoin täällä. Äiti pukee minut patukaksi. Hoitoon lähdettäessä taivun juuri ja juuri istumaan. Vaunuissa on vielä joku hankala peitto mikä työntyy edelläni kohti jalkotilaa kun minua sullotaan kiireessä kärryyn. Kiire on, koska pukemiseen meni normaalia kauemmin. Ruttaantuneen peiton kanssa jalat eivät mene kunnolla suoraksi, mutta kukaan ei huomaa koska olen saman mittainen niin korkeus- kuin leveys- että pituussuunnassa. Kiitos, viimeisen villakerroksen. Tänä aamuna sain vielä isin huivin kaulaani. Eilen ponnahdin päiväkodissa ovelle päin pukemisen jälkeen ja päädyin heti pussaamaan mattoa. Liikaa vaatetta, sanonpa vaan. Hoin äidille koko eilisen päivän että "Hiki" ja "pois se", mutta vihjailuni ei kantanut ulkovaatetukseen asti. Mielelläni näyttäisin ulkovaatteistakin että "poisse", mutta kun ei kädet tavu eikä lapaskäsillä voi edes vaunun kauhukahvaan tarttua.
Mutta muita uutisaiheita. Olen viime aikoina kärsinyt hienoisesta ummetuksesta. Olen syönyt hyvin ja myös harvinaisen paljon vime aikoina. Sairastelun jälkeen ruokahalu on ollut hyvä. Eilen mentiin sitten potalle äidin kanssa todentamaan terveellisen ruokavalion tuloksia. Tuloksia ei vaan tahtonut kuulua. Äiti ehti esittää viitisen erilaista tiputanssia kyykyssä hyppien, kunnes pärähti. Oli niin hyvä show, etten edes parahtanut. Tavaraa tuli puoli potallista ja ainakin käsivarren paksua. Pikkasen itteäkin huippasi kun tirkistin taaksepäin. Enkä nyt edes valehtele paljoakaan. Epäilen olisinko jaksanut kallistaa pottaa pöntöstä alas. Asia ei nyt selvinnyt kun äiti oli niin järkyttynyt, että määräsi minut pesun jälkeen vuode lepoon. Ainakin hetkeksi. Housut jalkaan ja takaisin pöytään, jäi meinaan parit lihapullat vielä lautaselle.
Iltasella siivottiin. Pyyhittiin pölyjä ja ongittiin leluja, värikyniä ja magneetteja. Äiti pyyhki listoja, minä äitiä. Äiti sanoi älä pyyhi, minä pyyhin vain ja kikatin päälle. Äitikin kikatti. Sitten halittiin, pusittiin ja hierottiin neniä ja isin kanssa hierottiin neniä.
Illalla luettiin Muumi -kirjoja. Ja tässä vaiheessa tapahtui outoja. Pyysin Hakkaraista. Tiedättehän, Mauri Kunnaksen kirjat, joissa on unissaan kävelevä vuohi Herra Hakkarainen. No, ollaan äidin kanssa etsitty kirjoista Hakkaraisia. Mutta äiti oli vienyt kirjan pois. Kävimme asian tiimoilta seuraavanlaisen keskustelun.
"Hakkarisia"
"Hakkarainen on viety pois. Äiti palautti sen kirjastoon."
"Palautti."
"Niin, nyt on Muumeja."
"Tätille."
"Niin. Hakkarainen oli tätin kirja. Piti palauttaa Hakkarainen tätille."
"Tätille, kiitos."
"Niin, kiitos. Ja lainattiin tätiltä Muumeja."
"Ai jaa!"
Selvä selvä, nyökyttelin menemään. Mutta huomaahan tuosta, ettei äitistä ottanut mitään tolkkua. Kävimme kyllä kirjastossa. Siellä oli yksi ärsyttävä likka-ihminen, joka teki autopalapeliä ja minä jouduin ottamaan perhospalapelin. Sitten kun äiti etsi minulle kirjoja, niin se tyttö vaihtoi ne palapelit ja juuri kun minä olin aloittanut sitä perhosta tekemään. Äiti onneksi antoi minulle kirjan, jota rupesinkin katselemaan. Mutta se riiviö ei jättänyt minua rauhaan vaan tuli nyt oikein tuputtamaan sitä autopalapeliä ja minua sen tekemisessä neuvomaan. Kestämätöntä. Milloin naiset on mitään osanneet rakentaa?! Onneksi äiti tuli ja pakkasi kaikki palat pois läheltäni ja sanoi sille tyttötyypille, että minä en halua tehdä niin minun ei tarvitse tehdä. Hahaa! Siitäs sai. Sillä oli kyllä se nainen siellä mukana, mutta luulen että me oltais äitin kanssa voitettu jos ois pitänyt tapella. Ja tästä päästiinkin ongelman ytimeen. Miten tämä liittyi mitenkään Hakkaraiseen? Ja miksi ei siis ollut iltapuurolla Hakkarisia. Mietin tätä vielä sängyssäkin ja koitin äitiltä kysellä. Äiti vaan sanoi, että se on viety takaisin tätille. Joten siellä kai se täti sitten etsii niitä Hakkarisia. Otin oman uni-Hakkarisen kainaloon ja lauloin yhdessä äitin kanssa tuutuuta.
