ja vauva viuhahti vierien. Viuhahtaessani muuten pissasin "vahingossa" pöydänjalkaan, mutta sain osakseni vain kiitosta ja kunniaa, koska en sohvalle lorotellut. Onneksi en osunut edes mattoon, joten sattuma oli pelkästään onnellinen.
Meikäläinen on nyt sitten jo 11 kuukautta vanha, sain sen kunniaksi hienon punaisen kävelykärryn. Olen testannut sitä jo aiemmin mummin luona, mutta yhtä hyvin se toimii kotonakin. Kävelykärry on vaan mielestäni aika outo nimitys. Ehkä työntökärry tai ajelukärry sopisi paremmin, vaikka kävellenhän se äiti sitä työntää. No, mistäpä minä tietäisin, minähän istun vain kyydissä. Kävelystä puheenollen, kaikki kyselevät äidiltä, että joko se kävelee, joko se kävelee. Minäpä kerron, että en kävele. Miksi minä nyt sellaista? Kyllä äiti voi vielä kantaa minua tai työntää kärryillä. Ja kohta päästään pyöräilemäänkin, koska minulla on hieno hai -kypärä. En malta odottaa. Minulla on myös punainen pullea poni, jolla voi ratsastaa olohuoneesta keittiöön ja keittiöstä olohuoneeseen. Ehkäpä kävelen sitten kun poni käy pieneksi ja se joudutaan myymään, tai sitten siirryn vain hevosiin.
Unikoulu sujuu muuten oikein hyvin. Äiti on yhtä lepsu kuin ennenkin, eikä sillä ole sydäntä itkettää minua. Se on niin kamalaa, mitä jotkut vanhemmat tekevät lapsilleen. Sitä kutsutaan huudattamiseksi ja se on mitä julmin temppu. Onneksi meillä on periaatteena pehmeät arvot ja pulleat vatsat. Parina yönä olen kuitenkin nukkunut jo puoli 2 tai 3 ilman syömistä. Kyllähän sitä tietenkin aina herää välillä, mutta olen nukahtanut siihen että äiti silittää vähän selästä. Minä nukun muuten jo ihan omassa sängyssä. Se on oikein viihtyisä ja tykkään istua siellä pitkän tovin kuuntelemassa satuja ja järjestelemässä paikkoja. Äiti petaa sängyn aina väärin ja laittaa Maikin, Sasun, Herra Hakkaraisen ja Sen Yhden Helisevän väärille paikoille. Hyi hyi tyhmä äiti.
