Olen niin varmasti ihankin justiinsa kohta puolin ehkä jopa oppimassa konttaamisen salat. Näin tuossa pari yötä sitten unta, missä konttasin tosi huimaa vauhtia äitiä karkuun stereon kaiuttimenpiuhat hampaissani. JA KÄÄK! Heräsin sängyn kulmalta konttausasennossa, olin jopa ylittänyt äidin rakentaman esteradankin, vähänkö pirahdin itkuun. Loppuyön äiti istui sängyn laidalla näyttäen ja kuullostaen rytmihäiriöiseltä pöllöltä. Kävi vähän äitiä sääliksi, niin kokeilin kerrankin nukkua pitkään seuraavana aamuna. Rakas äitini kuitenkin huijasi minua heti tilaisuuden tullen ja oli noussut jo aikaisin minun nukkua posotellessa peräti yli seitsemään. Niin, että antaa olla. Tänään heräsin taas 5.45 ja oli äidin muka niin vaikeaa nousta.
Oikeasti minulla on nyt hieman kiire tuon konttaus/pystyyn nousemistreenien kanssa, joten en oikeasti ehtisi kirjoitella, mutta halusin tulla onnittelmaan kummisetääni. Niin että Hyviä satavuotis synttäreitä, älä syö kakkua, siinä on sokeria ja se ei ole hyväksi hampaille. Äiti sanoi, että sinulla on paljon tilaa kontata, ehkä tulen piipahtamaan, kunhan hallitsen energiatehokkaamman liikkumistavan.
