Kylläpä aika rientää. Äidillä "loppui" koulu ja alkoi loma, mikä ei sekään pidä aivan paikkansa. Äidillä on aina vähintäänkin aivan liikaa asioita tehtävänä. Kuluneen viikon se on ilmeisesti ottanut asiakseen pitää perhe liikkeessä. Me ollaan käyty kaksi kertaa Haukiputaalla, Pohjois-Suomen Erämessuilla, Otokylässä tänään ja missä vielä.. en edes muista. Pää on aivan pyörällä. Alan perumaan toiveitani äidin jakamattomasta huomiosta. Alkaa jo ihan hengästyttää. Ruokaakin pitää syödä enemmän päivisin. Ja sen surkean unikoulunkin se aloitti. Tai sen tapaisen.. Pitäisi kai olla kiitollinen äidin ainoasta laiskuuden ilmenemistavasta, se antaa aina periksi minulle ja isille, aina. Meidän unikoulu on toistaiseksi ollut siinä että ei saa nukahtaa tissi poskella, kun pitää olla iso ja itsenäinen ja osata nukahtaa ite. Ja silloinkin äiti on vieressä. Melko helppoa. Aluksi tosin pisti vähän vihaksi ja potkin sänkyä ja huusin, mutta eipä se auttanut. Nyt olen vähän miettinyt että mikä järki on herätä syömään, kun ei sitten saa siihen torkahtaa. Mutta toisaalta tuntuu ihan pöljältä jos vaan on, ainahan minä olen yöllä syönyt. Tämä on niin hämmentävää. Päätän myöhemmin, että mitä teen noille äidin oikuille.
Minulla oli tässä myös nimipäivä. Sen kunniaksi kävimme puistossa, sain olla ilman lapasia hiekkalaatikolla, oli lämmin päivä, matkustimme myös bussilla ja sain uuden lakin. Käytiin vielä vihreällä matolla, sellaisella joita on joka puolella ulkona. En tajunnut oikein mikä juttu siinä oli. Se tuntuikin epäilyttävältä. Hiekka oli paljon parempaa, vaikka sieltäkään ei saa laittaa mitään suuhun. Kotona sain vielä vähän mehua. Sellaista hapanta terveysjuomaa, ei sokeria, ei lisäaineita, ei edes yhtään E:tä. Mutta kyllä siihen tottui. Join kun äitikin joi. Eipä ollut parempaakaan tarjolla. Ja isin nuoruudessa se mehukin piti juoda varmaan ylämäkeen.
