Äideillä oli tänään päivä, niin kyllä muillakin, mutta päätimme isin kanssa lahjoa äiskää. Minä annoin äidille hienon kakkapaketin. Aloitin lahjan väsäämisen jo 4ltä ja hyvä tuli. Isi oli laitttanut äidille aamuylläriksi kerroksen pölyä lavuaariin. Arvostan todella isin kekseliäisyyttä (äitikin yllättyi ihan oikeasti) ja ihmettelen mistä se olikin saanut niin sakean harmaan maton. Sekin oli tosi hieno.
Minäkin yritin järjestää äidille yllärin (sen kakkajutun piti olla, mutta piereskelyni kai paljasti puuhani). Se tosin epäonnistui kipeästi. Nousin tänään ihan ekaa kertaa sohvaa vasten seisomaan. Äiti oli sohvan takana, minä sohvan edessä. Kun äiti katsoi muualle (vai jotain se siinä värkkäsi), niin minä nousin äkkiä pystyyn. Äiti oli tosi iloinen ja yllättynyt. Se hymyili ja taputteli käsiä. Taisin vähän siinä intoitua ja näytin että 'kato äiti yhellä kädellä'. Äiti oli niin ilahtunut,että lähti kädet ojossa tulemaan luokseni. Ja kyllähän minä tiedän mitä tehdään kun syliin mennään. Nyt jälkeenpäin ajateltuna taisihan se äiti hihkua jotain 'ei älä' -juttua siinä ja silmätkin oli pullistuneet päästä hieman enemmän kuin yleensä. Kaaduin siis suorilla selillä matolle ja päästin kauhean parun.
Pääsinpäs kuitenkin syliin. Ja loppujen lopuksi tämähän oli ensimmäinen äitienpäivämme, jonka voimme viettää kasvotusten. Joten on loogista pitää taas yksi sylipäivä. Äiti taas yritti kyllä tehdä kaikkea muuta typerää, mutta ei, ei ja EI. Kantoliinalla päädyttiin sopupeliin.
Omat ongelmat oli tälläkin päivällä taas. Kun äidillä on se ikä. Kaiken pitäis mennä niinkuin se haluaa ja kaikki on muka niin tärkeää ja tekemistä on muka jotenkin liikaa ja syöttäminen on muka niin vaikeaa ja mitä näitä nyt on.. Tuo sylissä kantaminenkin on muka niin kamalan vaikeaa ja tiskatakin pitää muka kahdella kädellä. No, eiköhän se tuosta kohta asetu. Mutta pelolla odotan jo isin neljänkympin kriisiä.
