lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappuisena aattona

Tänään heräsin puoli seitsemältä ja se miellytti myös ystävääni äitiä. Sängystä kömpimiseen meni silti tosin aika pitkä aika ja silloinkin vain minä kömmin. Otin äitiä tukasta kiinni ja yritin vetää itseäni ylöspäin, mutta äitillä oli liian vähän hiusta. Äitikin siitä aika tavalla hämmentyi ja pääsi ihan pystysuoraan asemaan. Aamulla taas leikittiin, ryömittiin keittiössä, tehtiin päivän kakkarat, syötiin ja mentiin taas nukkumaan. Sitten seuraa sama päinvastaisessa järjestyksessä.

Eilen käytiin mittaamispaikalla. Siellä oli paljon parempia leluja kuin kotona ja isompia palloja. Painoin yli 9kg ja olin melkein 72cm pitkä. Silti olin kuulemma liian pieni, mutta sen verran pippurinen, ettei tarvitse käydä kasvukontrollissa. Kuulemma kasvan kunhan kerkeän ja jaksan syödä päivisin enemmän soseita.
Tänään käytiin muuten vain kärräilemässä ja kaupassa. Aluksi käytiin pihalla hetki kiikkumassa. Se oli tosi kiva, etenkin jos katsoi maahan. Tai yritti ottaa äitiä lipasta. Muutoin reissu oli tavallinen, outoja ihmisvirtauksia oli liikkeellä. Niillä oli joko isot, värikkään ja lämpimän näköiset alaosat tai hyvin kylmän ja epäkäytännöllisen näköiset alaosat. Loppuillan aion viettää tiiviisti äidin kanssa, vaikka tuo isi kuinka tulisi palloa heittelemään.

Olen muuten oppinut paljon uusia juttuja, osaan nousta istumaan ihan itse. Aluksi mietin että kerronko äidille taidostani, ettei vain palvelun laatu heikkenisi, mutta kun isi juorusi, niin piti sitten näyttää.
Lisäksi minusta on tullut erittäin hyvä vilkuttaja, osaan ruveta heiluttelemaan jo kun vain kuulenkin 'hei hein'.
Kerran olen jo noussut seisomaankin, mutta äiti sanoo, että sitä ei lasketa, kun olin siinä sängyn reunalla pinnasängynreunaa vasten ja se reuna antoi vähän alas ja pinnasängyn avulla sain pepun ylös. Olisi siinä niin kova työ että kyllä minun mielestä lasketaan.
Ja mämmiäkin maistoin vähän mummun luona pääsiäisenä, oli nannaa, mutta mämmihän onkin tehty nannasta.

Haaskaa vappua kaikille. Palajan äidin huollettavaksi. Äiti saa kantaa minua kyllä koko illan olen niin väsynyt siitä kiikkumisesta ja isi katsoo kiekkoa (tai yrittää katsoa, on kuulemma niin pieni tv ettei sitä näy) ja käyttäytyy oudosti, se esimerkiksi huutaa hei, mutta ei vilkuta.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Minä opin..

vihdoin äitini tajusi, että laittamalla mielekkäitä tavoitteita, voi myös aikaan saada tuloksia. Minä siis opin sittenkin ryömimään, koska halusin saada käsiini Edgar Allan Poen kirjan Korppi ja kultakuoriainen. Miksi? No, sivistykseksi. Näin minä sen tein..
kurotetaan

ihmetellään

työnnetään jaloilla

ja saavutetaan

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Äiti taas juonii..

Tiedän kyllä heti kun minun pääni menoksi juonitaan jotain, se on sellainen aavistus. Mutta myös seuraavat seikat ovat antaneet vinkkiä:
1. Äiti puhuu isälle; takuulla minusta, ihanko niillä muuta juteltavaa voisi olla.
2. Äiti lukee kirjaa, jonka kannessa on söpö tyttö vauva. Yritin saada kirjan, ei antanut, itkin, ei antanut, eli kirjaston.. aavistan jotain vauvan koulutustrendiä.
3. Äiti on niin läpinäkyvä.
4. Isä yrittää vältellä äidin esitelmöintiä ja kysymyksiä.
5. Pinnasänky on kiilattu kiinni minun sänkyyni (minun sänkyni on 2x90cm runkopatjasänkyä, pinnasänky on minun tavaroitani varten). Äiti yritti myös kahtena yönä viime viikolla siirtää minut pinnasänkyyn yöllä, tämä tapahtui ennen kuin pinnalaitosta siirrettiin. Ja minä voitin.

Aloin miettimään jo vastaisku keinoja. Heräsin viime yönä 5 kertaa, jotta äidistä lähtisi paras terävyys pois. Vielä täytynee päivisin kuitenkin olla hurmaava ja tarkkailla tilannetta.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Normi viikonloppu ja vakavia traumoja

Viikonloppu alkoi vaihteeksi torstaina, koska äitillä ei ollut perjantaina koulua, niin minun ei tarvinnut hoitaa isiä kuin 12 asti. Tai niin sen piti olla.. Äiti kuitenkin halusi istua tietokoneella, joten minun piti viedä isi ulos. Se olikin sitten jännä reissu. Nähtiin rosvo ja poliisi. Se iso rosvo ryösti sellaisen pienen naisen ja sitten tuli ne poliisit ja puhelinta piti lainata ja kaikkea koko ajan, että olin jo ihan sekaisin. Sitten kai nukahdin ja kotona heräsin kun äiti otti lakin päästä, vaikka nukahdinkin uudestaan ja ehkä kaikki olikin unta.. Hirmu jännää se kuitenkin oli.
Loppu päivä kului ompeluhommissa. Äiti ompeli minulle peittoa ja minä mittasin. Mittasin kielen, hampaat (niitä on nyt jo kuusi), suun, sorkat ja nilkat. Lisäksi mittasin ylös-alas -liikettä ja hurjaa heilumista. Illalla kävin kylvyssä ja sitten päivä olikin jo pulkassa.
Perjantaina käytiin perhekaupassa tekemässä perheostoksia kokoperheen voimin. PAITSI että minä en saanut mitään. Vaikka urheasti sinnittelin hereillä koko reissun. Nukahdin pettyneenä. Illan virkkasin taas äidin kanssa ja harjoittelin hyödyllisiä suomenkielen ilmauksia, kuten "en nää", "emmää" ja "emmee".
Lauantai tuli perjantain jälkeen. Ja silloin sen keksin. Minun on alettava jo nyt keräämään todistusaineistoa vanhempiani vastaan, jotta voin myöhemmin vedota lapsuuden traumaan. Lauantai olikin hyvin traumaattinen. Ensinnäkin lähdimme äidin kanssa ulos. Nukahdin. Ja herätessäni minut oli ympäröity naisten alusvaatteilla. Trauma 1: Lapsena minulle ei ostettu kunnon vaatteita, vaan jouduin kulkemaan pitsiasussa. Ja matkaa oli 50 km ja sekin ylämäkeen. Oli reissussa ihan hauskaakin. Ruokakaupassa minä huusin "nännän", äiti sanoi "dändän". Kaupassa kaikui ja ihmiset katsoi että äiti on kahjo ja minä olen söpö. Äiti sanoi, että ei haittaa ei me asuta täällä päin.
Kun tulimme kotiiin ja olin saanut syödäkseni ja juodakseni, niin äiti ryhtyi taas tekemään koulujuttuja ja isi teki ruokaa. Minä istuin syöttötuolissa ja leikin minkä pystyin. Leikin korkeilla ja papereilla, äidin hajamielisenä sukiessa hiuksiani. Trauma 2: Lapsena minulla ei ollut leluja, vain paperilehmiä ja purkin kansia. Vanhemmat pitivät ravintoa ja työtä tärkeämpinä kuin minua. Kukaan ei välittänyt minusta. Olin täysin hyljeksitty.
Illalla äiti joi puoli lasia punaviiniä, tiesin koska maito oli melko tanniinista, kypsän hedelmäistä ja mausteista. Trauma 3: äiti joi ja minä kärsin. Isikin oli juonut viiniä, tiesin koska se ei inahtanutkaan sohvalla, vaikka minä jodlasin lattialla. Trauma 4: Isäkin joi eikä huomioinut minua tarpeeksi.
Tänään on ollut ihan kamala päivä, en ole saanut tehdä mitään. Ei saa syödä leluja aamiaiseksi, ei edes lounaaksi. Kostoksi en sitten syönyt paljon muutakaan. Ei saa hypätä sohvalta, vieläkään. Kaikki kiva on ollut tänään kiellettyä.