Eteenpäin sanoi mummo mustikassa. Nyt on sitten sairasteltu ensimmäistä kertaa kunnolla. Vieläkin on kaamea yskä, mutta pystyn kyllä jo syömään. En tosin ole kamalasti viitsinyt syödä, ettei äiti lähtisi pitkäksi aikaa pois.
Oli kyllä ihan hirmukamalaa olla kuumeessa kun ei voinut muuta kuin makoilla. Pyysin äitiä makoilemaan vieressä aina kun minäkin makoilin, niin se vähän helpotti. Äiti oli tosi huono vertaismakaaja, se yritti koko ajan nousta ja sitä piti alituiseen olla komentamassa takaisin paikoilleen. En olisi millään jaksanut kuumeen lisäksi vielä käskyttää aikuista ihmistä. Mutta jotkut ei vaan tajua. Ja se syöttäminen.. Aivan kamalaa. Yhtäkkiä ruoka-aika oli aina. Äiti ei tajunnut, että kun ei maistu niin ei maistu. Sain traumoja ja aloin vollottamaan joka kerta kun näinkin ruokaa tai tuttipullon. Välillä vieläkin iskee trauma päälle, varsinkin väsyneenä. Muuten olen vältellyt syömistä lähinnä katselemalla muualle ja rapsuttelemalla päätäni.
Jotain hyötyäkin parin päivän tuumailusta oli. Opin nousemaan kontille. Olin huolellisesti suunnitellut jokasen raajan paikan, mutta kun sunnuntaina suoritin temppuni, tajusin heti unohtaneeni erään tärkeän ulokkeen. Pää jäi lattiaan yhtä tukevasti kuin jalatkin. Ja tiesin, että jalat oli tukevasti, koska näin ne kätevästi siitä käsieni välistä. Lopulta sain päänkin ylös, enkä edes kaatunut. Mutta aika paljon piti keskittyä, joten pari kertaa kun olin asennon ottanut, niin siirsin harjoitukset suosiolla huomiselle.
Maanantaina jouduinkin kokemaan monenlaisia epämiellyttävyyksiä. Ensinnäkin äiti kehtasi jälleen käydä koulussa, eikä vain yksi vaan kaksi kertaa. Lisäksi korviini laitetiin öljyä. Korvani kun ruutaavat sinappia siinä missä toisten vauvojen takapuolet hoitavat saman tehtävän. Tämän öljyn pitäisi kuulemma jotain auttaa. Jouduin myös lääkäriin. Syytän tästä mummia, koska äidillä ei oikeasti olisi ollut rahaa viedä minua kuin ruokakauppaan ja kotikadulle. Lääkärissä oli kuitenkin ihan mielenkiintoista. Olen käynyt ennenkin. Tällä kertaa sain olla äidin sylissä koko matkan eikä vaatteita tarvinnut riisua. Vika ei siis selvästikään löytyisi kiveksistä. Hyvä niin. Tuskin niitä olisi ihan heti löydettykään. Kurkkuun kyllä kurkattiin. Hyvin epämiellyttävää. Olen saanut melko vasta viidennen hampaani ja sen jälkeen tuli tämä tauti, niin en ole pahemmin suuta availlut. Mutta tämä kamala ukko, pisti lastan kurkkuuni. Ihan vesi kihosi silmiin ja muistelin jo kaiholla hampaiden pesua. Tein mielessäni pyhiä lupauksia pitää suuni kiinni tästä eteenpäin joka tilanteessa. Vahingossa rikoin lupaukseni jo illalla kun sain tilaisuuden tarttua mikrokupuun.

Lääkäri oli ihan sikakallis ja äidillä meinasi silmämunat rullata pitimistään kun se katseli laskua. Päätin sitten ruveta syömään vähän enemmän, ettei toista kertaa joudu menemään. Ties vaikka ensi kerralla käsittelevät jo ne kiveksetkin sillä lastalla. Eikä se korvienkaan kaivaminen mitään miellyttävää ollut. Jos en paremmin tietäisi, voisin kuvitella että se ovela ukko jätti korvaani jotain... Kauheasti meinaa korvia kaivertaa. Toivottavasti en ole saamassa mitään tympeää korvaruttoa.
Eilen äiti uskalsi vihdoin viedä minut ulos. Tosin vain lyhyelle reissulle. Olin siististi cool Baby Banzeissani ja keksin ihan huippujutun. Kun kumarruin katselemaan polviani, niin että otsa osui vaunujen reunaan, niin tuli ihan pilkko pimeää. Vau. Äiti ei tietenkään riemastunut. Nosteli minua ylös vähän väliä ja väitti että ihmiset luulevat minua tajuttomaksi, kun sillä tavalla retkotan. Hermo meinasi mennä siinä ja ajattelin, että äitiä ne luulee tajuttomaksi, kun se juttelee yksikseen. Sitä paitsi eihän minua kukaan pilkkopimeässä näe.

Housut vaipassa

Ja äkkiä, yllättäen, minusta tuli vaippahousuvauva. Se ei ottanut kuin lyhyen Citymarket -reissun ja pari päivää odottelua kotosalla, sitten olin valppaana housuvaipassani. Alkuun housuvaippa tuntui ahtaalta. Olen aina kannattanut väljyyttä reissien ympärillä, juuri sopivaksi venynyttä vyötärönauhaa ja pientä pussitusta pakaroiden puolella, pitäähän nyt ilman päästä kiertämään. Housuvaippa on puolestaan kuin tukisukat ja muotoilevat alushousut yhdessä eli toisinsanoen tyttöjen juttuja. Housuvaippa on kuin automaattivaihteisto, tarralenkkarit tai ..housuvaippa. Housuvaipan huonoin puoli on ehkä se ettei äiti ole vielä keksinyt hauskaa tapaa pukea sitä. Sitä paitsi vaippa oli kyllä suunnattu minun kiloilleni, mutta ei selvästikään minun muodoilleni. Housuvaippa on kyllä hyvä vaelluksella. Olen nimittäin ruvennut harrastamaan vaeltelua. Yleensä 1.5m reissut ovat riittäviä, vaikka olenkin luonteeltani pitkäjänteinen, niin kyllä noin pitkät peruutukset saavat jo minutkin piipaamaan. Koitan yhä työstää eteenpäin menemistä, koska se tuntuu olevan valtaapitävä käytäntö.
Housuvaipasta on hyötyä myös kierimisessä. Osaan tavallisen kierimisen ja kuolonkierrähdyksen, jonka tarkoituksena on päästä sängyltä tai sohvalta tai hoitopöydältä lattialle, en ole vielä saanut näyttää taitojani, kun aina on joku pitelemässä. Se on harmi, kerran olin menossa lavuaariin, mutta taas isi tuli ja nappasi minut. Sain kuitenkin hieman tuskistella tuota kummaa ja valkeaa.. se oli kova, mitä sitten. Hö. Housuvaippa ei ole auttanut minua pakoon vanhemmiltani, vaikka se onkin virtaviivaisempi. Pitänee hommata speedot.
Housuvaippa ei ole kyllä tullut jäädäkseen. Kuvitella kuinka noloa se olisi!! Monen vuoden päästä sitä joutuisi sanomaan: "Mutta kahta en vaihda. Toinen on housuvaippa. Ja toista en vielä tiedä" tai "Kerran housuvaippamies, aina housuvaippamies."
Muutenkin olen mieltänyt housuvaipan hieman isompien lapsien jutuksi. Enhän minä oikeastaan käytä vielä housujakaan. Pukeudun kuin takametsän Robin Hood, eli sukkahousuihin, pyllyn yli yltävään paitaan ja päälakitöyhtöön.

Nyt se on todistettu

Koulutus vaikuttaa älykkyysosamäärään ehdottoman laskevasti. Menin nimittäin tuossa toissapäivänä kauppaan, sellaiseen missä on "aula" ja muutamia liikkeitä, mummin ja äitini kanssa, joista molemmat opiskelevat. Tai ainakin luulevat opiskelevansa. Minä olin huippucool uusissa Baby Banz -aurinkolaseissani ja aluksi ajattelinkin että ihmiset kurkistelevat minua. Mitä vielä, katseet alkoivat olemaan huomattavan huvittuneita, tosin tämä ei vielä aiheuttanut huomioita äitini eikä mummini pääkopassa. Ehdin jo olla onnellinen lasieni tarjoamasta suojasta, kun vihdoin äitillä välähti että kai ne ihmiset nyt tuijottaa kun tyyppi talutti pyörän kauppaan sisälle!!
Enempiä tosistusaineistoja tarvinnee tuskin esittää, mutta voin kuitenkin varmuudeksi mainita, että mummini tajusi tilanteen vasta kun äitini kertoi hänelle että "mulla on pyörä, oho!".

ving ving..

Hip hei ja puoli kuudelta ylös. Äitikin meinasi haljeta riemusta. Tänään menen mummin luo kyläilemään ja heräsin aikasin jotta voin viettää mahdollisimman paljon aikaa näiden rakkaiden kotibörjejen kanssa. Tosin isi nukkuu, mutta eiköhän se sieltä kohta, kun alan paukuttamaan leluja pöytään.

Tänään oli heti aamusta sellainen vinkuvan vikisevä olo. Liittyyköhän tämä jotenkin siihen etten eilen kakannut? Varmaan se on se isojen poikien ruoka mikä pistää vinkumaan. Äiti on jo kaksi kertaa antanut ruokaa, missä on jättimakaroneja. Niitä on inhottava niellä, nielen aina pari ekaa lusikallista ja sitten syljen loput pois. Pois sylkeminen on paaaljon hauskempaa. Mitä hitaammin puskee ruoan kielellä ulos, sitä hitaammin äitin naama venähtää. Yleensä työnnän vain ruoalla kuorrutetun kielen ulos ja odotan ruoan tippumista. Sitten äiti siivoaa ja minä nauran. Äitikin nauraa, koska minä olen niin hauska, isona minusta tulee koomikko.
Olen myös opetellut maalaamaan. Se sujui tosi hyvin. Maalasin keittiön pöydän ja itseni. Maistoin vähän sitä maalia ja se maistui aivan kinkkupastalta, siinä oli jopa niitä isoja makaroneja, mutta murskasin ne sormillani. Tarkoituksenani ei ollut teksturoida.

Maanantaina kävin äidin kanssa oudossa varaston kaltaisessa paikassa, hakemassa tavaroita. Sain sieltä uuden kirjan ja Muumin kuvan. Muumit on hyviä. Tätä muumia voi käyttää maalauksessa, tosin äiti aina pesee sen. Sitten tätä voi heiluttaa, tämä on iso, tästä lähtee ääni ja kun isi heiluttaa tätä, niin siitä tulee ilmaa. Siis muumista tulee ilmaa, ei isistä.

Ryömimistäkin olen opetellut, olen jo aika hyvä, mutta en pääse vielä eteenpäin. Joskus vähän taakse.

Nej nej nej

Oolen lapsi vain -leppoinen
Aiina perus -positiivinen

Olen oppinut toisen kotimaisen. Nyt minulla on vastaus kaikkeen ja vieläpä kahdella kielellä. Vaipan vaihto? -nejnejnejnej. Otatko lisää puuroa? -enenenenen. Lähdetäänkö ulos? -engä, nii engä. Silti tuntuu ettei minua ymmärretä. Olen tehostanut sanomaani päänpyörityksellä. Yritätkö saada kaljun läikän takaraivoon? -enenen,engä! Älä sitten pyöritä, ota sosetta? -enenenENnnngä! Mutta ei uskota pientä.

Koska
oolen lapsi vain -pullea
aiina hyvällä -tuulella
niinii nejnejnej

PS. my mama is no master chef.. otanko sosetta? -nejnejnejNEJ.