lauantai 26. helmikuuta 2011

On ilmoja pidellyt

Pahat pakkaset on pakkottanut minut keksimään ulkoilun tilalle muunlaista ajanvietettä. Blogin kirjoittaminen ei ole tullut angstiseen, mutta alati kehittyvään mieleenikään. Sen sijaan olen tehnyt vaativaa ajatustyötä. Tässä tuloksia, jotka ei paljon selittelyä kaipaa:
1) Tahmakka
2) Hajukka
3) Mustan helmen kirous
4) Mustikat
5) Tohtori Nykerö
6) Huumaavakka
7) Tajutonkka
8) Darth Vader

Täytän myös pian kuukausia, joten päätin opetella ryömimään. Opettelu sujuu toistaiseksi hyvin, odotan vain tuloksia. Olen valinnut isin valmentajakseni, koska äidistä ei löydy valmentajalta vaadittavaa luonteen lujuutta, vaan pienellä painostuksella äiti todennäköisesti ryömisi puolestani. Sitä paitsi äiti ei koskaan ehdi tehdä mitään, koska sillä on sitä koulua.

Eipä siinä, on minullakin ollut jalat ja kädet täynnä hommia. Olen kasvattanut ahkerasti hampaita, ja kuten kaikki tietää suuret hampaat tuovat suuren vastuun. Olen joutunut välttelemään hampaiden harjausta viikkotolkulla, mutta vanhempani ovat yllättävän sinnikkäitä ja välillä ikävän viekkaita. Olen päätynyt teeskentelemään että pesen hampaani itse. Otan muka esimerkkiä vanhemmistani, mutta oikeasti vain vähän pureksin harjaa suussani ja heitän sen lattialle heti kun silmä välttää. Suurilla hampaillani on myös suuret puruhalut, josta on seurannut ankaraa lelutestausta. Välillä ihan väsyttää käydä leluja läpi, mutta minkäs teet. Sitä oikeaa etsiessä minulle onkin sitten treenaantunut hyvä heittokäsi. Tästä on suunnattomasti hyötyä lempileikissäni 'vauva ja siivooja'. Pystyn pudottamaan ja heittelemään tavaroita paljon nopeammin, kuin vanhempani pystyvät niitä noukkimaan. Tästä taidosta olen erityisen ylpeä, voi olla että esittelen sitä tulevassa mittauskokeessa, joka minulla on tiistaina. Myös pinsetti otteeni aion näyttää.. mikäli ne riisuvat minulta vaipan. Olen saanut myös naksutuksen jalon taidon takaisin, mutta se esiintyy vain aamuisin ja illalla en pysty enää kuin ärisemään ja huutelemaan. Mikä on myös kivaa.