Pahat pakkaset on pakkottanut minut keksimään ulkoilun tilalle muunlaista ajanvietettä. Blogin kirjoittaminen ei ole tullut angstiseen, mutta alati kehittyvään mieleenikään. Sen sijaan olen tehnyt vaativaa ajatustyötä. Tässä tuloksia, jotka ei paljon selittelyä kaipaa:
1) Tahmakka
2) Hajukka
3) Mustan helmen kirous
4) Mustikat
5) Tohtori Nykerö
6) Huumaavakka
7) Tajutonkka
8) Darth Vader
Täytän myös pian kuukausia, joten päätin opetella ryömimään. Opettelu sujuu toistaiseksi hyvin, odotan vain tuloksia. Olen valinnut isin valmentajakseni, koska äidistä ei löydy valmentajalta vaadittavaa luonteen lujuutta, vaan pienellä painostuksella äiti todennäköisesti ryömisi puolestani. Sitä paitsi äiti ei koskaan ehdi tehdä mitään, koska sillä on sitä koulua.
Eipä siinä, on minullakin ollut jalat ja kädet täynnä hommia. Olen kasvattanut ahkerasti hampaita, ja kuten kaikki tietää suuret hampaat tuovat suuren vastuun. Olen joutunut välttelemään hampaiden harjausta viikkotolkulla, mutta vanhempani ovat yllättävän sinnikkäitä ja välillä ikävän viekkaita. Olen päätynyt teeskentelemään että pesen hampaani itse. Otan muka esimerkkiä vanhemmistani, mutta oikeasti vain vähän pureksin harjaa suussani ja heitän sen lattialle heti kun silmä välttää. Suurilla hampaillani on myös suuret puruhalut, josta on seurannut ankaraa lelutestausta. Välillä ihan väsyttää käydä leluja läpi, mutta minkäs teet. Sitä oikeaa etsiessä minulle onkin sitten treenaantunut hyvä heittokäsi. Tästä on suunnattomasti hyötyä lempileikissäni 'vauva ja siivooja'. Pystyn pudottamaan ja heittelemään tavaroita paljon nopeammin, kuin vanhempani pystyvät niitä noukkimaan. Tästä taidosta olen erityisen ylpeä, voi olla että esittelen sitä tulevassa mittauskokeessa, joka minulla on tiistaina. Myös pinsetti otteeni aion näyttää.. mikäli ne riisuvat minulta vaipan. Olen saanut myös naksutuksen jalon taidon takaisin, mutta se esiintyy vain aamuisin ja illalla en pysty enää kuin ärisemään ja huutelemaan. Mikä on myös kivaa.
lauantai 26. helmikuuta 2011
maanantai 14. helmikuuta 2011
Kakkakimara
Omistan tämän rakkaalle isilleni.
Eli eri kakkoja.
Savikakka- on sellainen tumma ja tasainen kerros vaipassa, se ulottuu selästä napaan ja mooses voisi nakuttaa siihen useammankin kymmentä käskyä. Myös asfalttikakaksi kutsutaan. Kermansavi on luonnollisesti vaaleampaa.
Mutakakka- hyvin tummaa ja kiiltävää, pinta vaikuttaa lähes kuplivan, haju on rämeinen.
Käpykakka- kapenee loppua kohden ja pinta on suomuinen.
Isompi nasta- eli pasta, on kuin kipsivedos pakaroista.
Haamukakka- kestohajupieru.
Haisulikakka- hajuhaitta on niin paha että kaikki alaruumiin vaatteet on vaihdettava sukkia myöten, vaikka itse tavara olisikin pysynyt vaipassa.
Liimakakka- puuromainen paksu liisteri, josta ei irtoa vaippa ei peffa. Kaavittava varovasti ennen pesua. Tällä kakalla on myös magneettisia ominaisuuksia ja se pyrkii takaisin pakaroille.
Esteettisesti epämiellyttävät kakat- tähän kuuluu kaikki mikä lainehtii, on moniväristä tai saa muilla keinoin isin yökkimään.
Jatko-osa- yleensä vain uhkailua.

perjantai 11. helmikuuta 2011
Narsk narsk
Otan käyttöön toistaiseksi nimen Narsku. Syitä ovat seuraavat: on kiva narskutella, kun saa taas kaksi hienoa hammasta suuhun ja olen saanut kaksi uutta helmen alkua, niin on kiva narkutella. Narskutellessa aika kuluu. Jos en keksi muuta niin narskuttelen vähän hampaita. Narskutteluun tarvitaan sekä ylä- että alahampaita, minulla on molempia, miksi en siis narskuttelisi.
Kun en narskuta, niin porskutan. Olen lenkkeillyt paljon päivieni ratoksi, narskuttelun lomassa. En ole vielä päättänyt mihin menisin, joten olen pääasiassa juossut paikoillani. Narskutellen aika kuluu ja lenkkeillessä kunto kasvaa.
Olen myös etsinyt täydellistä heilutuslelua, mutta ei ole vielä löytynyt. Jatkan siis vielä leluni systemaattista läpikäyntiä. Minulla on paljon samanlaisia leluja.
On tässä helmenkasvatuksessa omat ongelmansakin. Ikeniä pakottaa ja kaikki on välillä aivan kamalan ankeaa. En ole antanut hampaitakaan harjata, kun siitäkin on tullut niin epämukavaa. Yölläkin ikenet vaivaavat. En taida tehdä enempää hampaita. Onhan minulla jo kaikki narskutteluun tarvittavat. Narsk narsk..

tiistai 8. helmikuuta 2011
On taas äkistelty ja iloittu..
Aloitin aamuni vaihteeksi pissaamalla hoitopöydälle, päälleni ja vaatteilleni. Kun tuntuu olevan vain samaa vanhaa arkea joka päivä. Perjantaina kylvettiin, sunnuntaina siivottiin ja maanantaina oli suihku. Rasvaa laitetaan joka välissä, ilmakylpyjä otetaan taloyhtiön asetamissa rajoissa (19 astetta). Ja istuminen sujuu jo kuin vanhalta tekijältä, melkein kyllästyttää. Äiti ja isä jaksavat vielä pitää paidan selästä kiinni ja epätoivoisesti koittavat tukea ja topata minua joka suunnalta. Vaikka olen niille jo näyttänyt että osaan seisoakin ihan omin jaloin. Eilen seisoskelin vaikka kuinka kauan (pöydästä kiinni pitäen), vanhemmat olivat toki vaikuttuneita, mutta silti kohtelevat minua kuin pyöreäpohjaista keilaa, keilapallon alla.
Eilinen oli aika rankka päivä. Pakki oli jumissa ja sai muutaman kerran ihan itkua tuhertaa, kun ei tuloksia kuulunut. Illanpuolella kuitenkin lykästi ja oli ihan juhlallinen olo. Aluksi olin niin tohkeissani, että unohdin tyystin ilmoittaa paketistani, mutta pian lirkutteluni paljasti parahduksen turahtaneen. Isi ryhtyi taputtaamaan, äiti lauloi kakkalaulun ja elimme onnellisena päivämme loppuun asti. Yönkin nukuin varvinaisen hyvin. Taisin kerran vähän ynähtää ja äiti otti heti viereen. Luultavasti äiti ei osaa enää edes nukkua ilman minua. Todennäköisesti se makoilee valveilla siihen asti kunnes minä ilmoitan kaipaavani kainaloa. Teen myös palveluksen äidille silloin kun ilmoitan että minua kutittaa, koska muuten äiti ei tajua vaihtaa kylkeä ja sitten se kitisee kokopäivän kylkihalvaustaan. Onneksi se nyt istuu koulussa kätisemässä.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Olen huomannut muutamia konsteja, joilla saa vanhemmat repimään tukkaa ja tulemaan hulluksi ja takaisin. Ensimmäisenä on tietenkin hyvä herätä ajoissa, äidin tapituksen voi aloittaa siinä puoli viiden jälkeen.. Yritin tänään, mutta oli liian aikaista jopa minulle ja torkahdin vahingossa vielä reiluksi tunniksi. Seuraavana on vuorossa vaipan aukaisu, kun vaippa on saatu paikoille ja vanhempi kurottelee potkareita pesukoneen päältä, niin avaa vaippa nopeasti. Tätä voi jatkaa vaikka kuinka kauan, mikäli vanhempi asettaa potkarit viereesi laittaessaan vaippaa jälleen kiinni, tempaise potkarit lattialle, vanhemman nostaessa avaa vaippa. Mikäli et ylety potkareihin, täytyy vanhemmankin kurotella niitä, sillä välin voi vaikka.. avata vaipan. Yhdenkin tarran aukaisu riittää. Hyvä konsti on myös heilua kun vaippaa kiinnitetään, jolloin sitä ei saa yhdellä kädellä (hyvä jos kahdellakaan) tarpeeksi tiukaksi. Hampaiden pesun aikana voi tarrata ikenillä harjaan ja kädellä kahvaan, niin eiköhän lopu jo se edestakainen liike.
Sitten aamupuurolle. Vuorossa pärinäpuuro. Kun saat lusikallisen kitaasi, työnnä se kielellä ulos ja päristä. Tätä voi kätevästi soveltaa jokaiselle aterialle. Näiden lisäksi voit kakata samalla kun syöt, mutta paras hetki on päiväunille mentäessä. Ota uninen ilme, jolloin vanhempi alkaa näyttää helpottuneelta, silloin väännä tortut. Jos teet tämän kaiken, niin illalla selviää kuka välittää ja kuka juoksee pitkin seiniä.
Eilen oli aika pitkä päivä. Isin kanssa oli mukavaa. Kävimme taas mittauttamassa minut, oli kuulemma hyvät mitat. Äiti oli pitkään poissa kotoa ja tuli vähän ikävä. Olin tosi iloinen, kun se viimein tuli kotiin ja kerroin sille juurta jaksain kaiken mitä olimme isin kanssa tehneet. Se hymyili ja sanoi välillä että "näng näng", mikä oli hieman outoa, mutta mikä minä olen tuomitsemaan. Taitaa äitikin ikävöidä minua, kun se nauraa minulle lakkaamatta. Nauroi, kun harjasin hammasharjalla myös pallit ja varpaanvälit. Nauroi, kun käytin sukasta lähtevää lankaa hammaslankana. Nauroi, kun opin puhaltamaan. Puhaltaminen on kivaa. Ja nauroi, kun lipsautin vahingossa että 'ääliö'. Se nauraa lähes kaikelle, mitä teen. Salaa nauraa partaansa, kun kiusaan isiä. Siksipä isiä kiusaankin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)