Heräsin viideltä, en kakannut, mutta äiti ei silti vaikuttanut iloiselta, vaikka kuinka silmiä räpsyttelin. Äiti on melko sählä, mutta jotain se on oppinut. Tällä kertaa se otti hajua vaipan seudulta heti nokan täydeltä, jätti nenäkorun kiinni yöpukuuni, josta seurasi kähmintää ja lakanoiden silittelyä. Koru taisi löytyä (en ole varma se on niin pieni äidin nenään verrattuna, vähän niin kuin minun päänikin, olen ahkerasti yrittänyt repiä isin klyyvaria itselleni), jonka jälkeen porskutimme vessaan. Oli jännää, valoja ei laitettu ja homma suoritettiin lihasmuistilla. Äiti luulee, että kun olen heräännyt, niin voin herätä lisää jos minut laittaa lampun alle. Tarpeeksi jos valottaa, saatan muuttua jopa ylivilkkaaksi, enkä nuku enää ikinä.
Vaunulenkille lähdettiin tänään normaalia aikaisemmin ja oltiin tunteroinen, sinnittelin tosi pitkään heräillä, tipahdin vasta ihan kodin lähellä. Joku täti kävi minua kyyläämässä, väitti isoksi, teki mieli sanoa että 'katohan tantta peiliin'. En kuitenkaan kehdannut, uhosin sitten kotimatkalla äidille poskia pullistellen ja uhkasin ampua tutilla.

Päivällä isi sai sitten jonkun kohtauksen ja raivasi olohuoneen lattialle tilaa, vain minua varten tietenkin. Nyt minulla on sitten iso leikkialue lattialla. Mutta miksi lattialla? Olen ollut tähän asti useimmiten tasavertaisena sohvapottuna. Odotetaanko minulta nyt jotain uusia temppuja? Haiskahtaa äidin kotkotuksilta. Kieltämättä oloni on ollut hieman levoton viime päivinä, mutta en kuitenkaan usko lattian ratkaisevan asiaa. Miten olisi vaikka viihdyttävämmät vanhemmat, nämä kaksi tahvoa saavat minut lähinnä uniseksi. No, annetaan matolle mahdollisuus. Mutta jos ei kaverit tipu samalle tasolle, niin en kyllä ala millekään.