...kävin äidin kanssa opiskelussa. Se olikin melko rankkaa. Ensinnäkin väsytti ihan tajuttomasti jo lähtötilanteessa. Nukuin siis koko matkan. Ja nyt voin valaistuneena kertoa ettää opiskelu tarkoittaa koulua ja koulu opiskelua. Tosin nuoremmat on koulussa ja vanhemmat (kuten äitini, joka on minun vanhempi) opiskelee. Ihan kuin niillä olisi siten jotakin eroa.
Koulussa oli paljon uusia ihmisiä, onneksi joukkoon mahtui myös yksi tutumpi ja niitä muita ei sitten tarvitse muistaakaan. Ensimmäinen koulupäiväni oli kuitenkin menestys. Sain paljon huomiota, mutta en joutunut silmätikuksi. Olin myös opettajien lellikki. Koulussa oli aivan hillittömän tylsää. Pääasiassa istuimme ja katselimme tietokonetta tai papereita, joita ei saanut edes vähän maistaa. Tylsää! Ruokailu oli ylivoimaiisesti opiskelun paras puoli, vaikkakin join vain kupin maitoa.
Koulun päätyttyä, sitä kesti ainakin yli tunnin, olin ihan naatti. Nukuin koko matkan kotiin. Olipa onni, että tulin vaunuilla. Opiskelu ei nyt lopulta ollutkaan niin kamala asia, siis mikäli äiti sen tekee jatkossa. Minä vietänkin tuntini mielummin isän kanssa kuin sellaisten ei syötävien asioiden kanssa. Ja onhan isän tarjoama ruokakin parempaa kuin se maidon korvike, mitä siellä koulussa sai. Ihan herahtaa vesi kielelle kun mietin niitä kaikkia hedelmä- ja marjaherkkuja joita isän kanssa mässätään äidin poissa ollessa. Taisin olla aivan turhaan huolissani tästä opiskeluhommasta, kun se kerran on noin pikku juttu. Jos äiti yrittää muuta väittää, niin tiedän että se valehtelee, koska näinhän itse miten homma toimi. Istuksitaan vaan ja katsellaan, kuunnellaan. Sopii äidille, joka on vähän yksinkertainen. Itse tykkään enemmän olla äänessä ja esityksissäkin saisi olla enemmän äksöniä. Ja ei se opiskelu äitiä liioin tuntunut rasittavan, päinvastoin se höpisi normaalia enemmän isälle ja minulle (vaikka me ei kuunneltukaan, kun se oli niitä opiskelujuttuja, tylsiä) sekä oli muutenkin tarmokkaammalla tuulella. Mistä tosin seurasi minulle hankaluuksia.
Jouduin lähtemään uudestaan vaunuilla äidin mukaan. Alkoi taas nukuttaa, mutta matka oli niin lyhyt että ehdin hädin tuskin torkahtaa. Menimme taas sinne kummaan tönöön, jossa käydään pukemassa ja riisumassa, vähän lääpitään ja lätistään jonnin joutavia. Mikälie nakkela. Tänään ei tosin tarvinnut ottaa munasilleen. Mutta sitäkin enemmän oli lätinää ja istumista. Inhoan odottelua. Sylissä olen lähes aina kiltti ja kohtelias, mutta nyt meinasi jo homma lähteä lapasesta, kun äiti oli niin kauan paikoillaan. Hetken kun urputin, niin pisti se kuitenkin vipinää kinttuun. Muihin läsnäolijoihin kyllästyin melko nopeasti. Istunnan lopuksi sain näyttää hampaitani, sille loputtomasti porisevalle tädille. Hampaani olivat hienot, eli ei mitään uutta sillä saralla. Minä hieno, aikuiset tylsiä. Sitten taas puettiin ja vaunuihin. Saatoin taas torkahtaa, mutta kannatti nukkua vähän varastoon. Jouduin yöllä heräämään ainakin viisi kertaa: tyyny oli huonosti, kutitti ja pieru piti tehdä. Huono yö, joten kiukuttelin koko tortain. Ihan vaan kostoksi.
