Vanhempien kasvatuksesta

Olen tässä taas viikkojen kuluessa huomannut (uudestaan ja uudestaan) kuinka tärkeää kuri ja kannustaminen on vanhempien kasvattamisessa.
Niille ei vain yksinkertaisesti tule antaa kaikkea periksi. Tiedän, että se voi joskus olla vaikeaa, mutta otetaanpa esimerkiksi vaikkapa vaippa. Kuka haluaa käyttää vaippaa? Varsinkaan jos tietämätön äiti päättää ostaa jotain vaippojen karvalakki mallia. Täytyy siis olla sinnikäs, mutta rauhallisena ei todellakaan tarvitse pysytellä. Kaikenlaisesta rimpuloinnista, huitomisesta ja huutamisesta on suurta apua sinnikkyydelle, jonka vanhemmat tahtovat aina latistaa. Olen itseeni hyvin tyytyväinen tämän vaippa-asian kehityksessä, koska sain lauantaina olla ainakin neljä tuntia ilman vaippaa. Tietenkin äiti taas luovutti ekaan vahinkoon, mitä sekin oikein luulee?? Olen vasta 17kk, hyvä hyssykkä sentään. Asia kuitenkin edistyy, ehkä äiti ja isi pian jo uskovat, että vaippa ei ole hyväksi tällaiselle kehittyvälle nuorelle. Tunnen olevani jo voiton puolella, koska sain äidin jopa kaivamaan pienten miesten pikkupöksyt esille.
Kannustaminen puolestaan on myös tärkeää ja hyvä vastapaino kurin pidolle. Vanhempien kanssa tulee kuitenkin toimia hienovaraisesti. Olen ottanut taktiikakseni naamioida vanhempien kannustus omien "vikojeni" taakse. Olen siis muka hankala, mitä en tietenkään oikeasti ole ja siten saan vanhemmat parantamaan suoritustaan kuin kettu jäniksen juoksua. Aivan ensimmäisenä täytyy kuitenkin selvittää, että mitä sitä kannattaa kannustaa. Isin lahjakkuudet on helppo huomata, siispä olen kannustanut isiä jatkamaan hikoilun parissa ja luulen että voimme jo ensi vuonna ilmoittaa herra Guinnessille uudesta maailman ennätyksestä. Äidin kanssa on hieman vaikeampaa. Vanhempia jotka ei osoita lahjakkuutta mihinkään lajiin, on kovin vaikea kannustaa. Olen kuitenkin huomannut äidissä asuvan suorittajan ja olen ruokkinut tätä ominaisuutta teettämällä äidille runsaasti pientä kivaa puuhailua ja kannustamalla äitiä yhä nopeampaan suorittamiseen. Aina ei ole helppoa keksiä äidille tekemistä. Sunnuntaina kakkasin olohuoneen lattialle isolla työllä, mutta siivoamiseen ei kulunut kuin hetki. Tähtäsin matolle, mutta niin siinä kävi että maton viereen mätkähti. Parempi onni ensi kerralla.

Rakkaalle isälle isänpäivänä

Anteeksi rakas isäni se korttijupakka. Se oli täysin äidin syytä, koska hänellä on niin kamala kommunikaatio-ongelma, että luulin saavani vielä lisätä hieman kuolaa kortin kulmiin ennen kuin antaisin sen sinulle. Ja anteeksi myös siitä, että nyt korttini oli hyvin vaatimaton ja aivan liian kuiva.

Anteeksi, isä, siitä kun hakkasin harjalla peiliä ...kämmenillä olohuoneen ikkunaa, jälleen harjalla keittiön pöytää, heitin kengät stereoihin ja ..no, ei nyt paneuduta pikku juttuihin. Anteeksi kuitenkin. 

Anteeksi, kun huusin kuin syötävä ja raavin sinua naamaan, se oli hampaitteni syytä, tiedän, että ymmärrät varmasti (sillä omasi mätänevät samaa vauhtia kuin minun kasvat, joten saatat tietää itsekin jotain hammaspulmista).

Anteeksi, kun halusin maitoa, mutta en juonut sitä kun toit sen minulle, mutta halusin sitä taas kun olit viemässä pulloa pois ja en silti juonut sitä vaan vein tuttipullon äidille, joka vei sen jälleen pois ja sitten taas pyysin sitä uudestaan, mutta kuten tiedämme elämässä on tehtävä vaikeita päätöksiä ja tämä oli nyt vain yksi niistä.

Ja anteeksi, kun en sanonut 'isi' vaikka sitä olimmekin äidin kanssa kovasti treenanneet (ja hyvin se menikin kun et ollut kuuntelemassa), kai minuun iski se kramppikuume, vai mikä se nyt oli.

Anteeksi, kun herätin sinut päiväunilta, luulin ihan tosi että olet hereillä.

Anteeksi myös etukäteen, mutta luulen herääväni aika usein ensi yönä.. Ne hampaat, jos jo unohdit. 

Toivottavasti sinulla oli kuitenkin oikein viihtyisä isänpäivä.

Olet maailman paras isä ja aion tarjota sinulle vastaavan kaltaista viihdettä jatkossakin.

Muistinko muuten sanoa, että se oli äidin syytä, sillä ei ole kaikki lelut laatikossa.

keskeistä Kärtty-sanastoa, osa 1

pappa= heppa, vaippa ja tietenkin Pappa
mummi= muumi, Mummi
Ummmmi!!= Mummi!! tulee/ on jossain ja minä näen sen ihan kohta
poppa= kuuma, kylmä, paistinpannu, soppa, potta (ero ääntämisessä)
kakka= kakka, roska, kaikki mikä löytyy lattialta ja mahtuu pinsettiotteeseen
kiikaa/iiaa= kiikkua, kiikku
kvaa-kvaa/kaak-kaak= ankka, sorsa
kraa-kraa-kraa= varis, harakka, lokki, lentävä lintu
kukko/kukka= kukko/kukka
poppo= mopo, popo
mamma= maito
MAMMAMMMAMAMMA= isin ja äidin hulluksi tekevä sanonta

uusi sana ja uudet hampaat

Uuni poppaa,
puuro poppaa,
kahvikuppi poppaa.
Niitä pitää puhaltaa.

Tänään on poppaa
jääkaappi ja hedelmäsose.
En voinut syödä kumpaakaan.
Liian poppaa.

Maito ei poppaa.
Mutta äiti ei anna maitoa enää yöllä.
Olen huutanut jo viisi yötä,
ihan kyyneleet silmissä poppaa.

Poppaa, poppaa,
poppa on lähellä pappaa,
pappa on kaukana.
Se nauraa ja sanoo morjens.

Uudet hampaat on
...
..
Lähinnä epämukavat.

Kakka, kekkä ja moppo

Päiviä tulee toisensa perään, valtakunnassani kaikki hyvin, mutta hieman valittamisen aihetta olisi.

Mietin pitkään ennen kuin tein taktisen valinnan olla virkkomatta ensimmäisenä äitiä taikka isää. Valitsin ensimmäiseksi sanakseni kuitenkin jotain samantyyppistä. "Kakka", sanoin minä, kun se siellä potassa näkyi. Osoitinkin vielä. Taitoni kyllä tunnustettiin, mutta historiani Suureen Vihreään Kirjaan ei kuitenkaan raapustettu "ensimmäinen sana: kakka". Aloitin siis koko pohdinta- ja valintaprosessin alusta ja sanoin "kenkä". Äiti kuuli, että "kekkä" ja hoki minulle sitten monta kertaa, että "kenkä... kenkä... kenkä". Ei ole todellista!! Koitin sitten vielä vaihtaa ensisanojani ja tuumasin, että "MOPO", mutta mitä vielä.. äiti kuuli taas väärin, "moppo". (Älykkyysosamäärän täytyy kääntyä dramaattiseen laskuun jossain vaiheessa ennen aikuisikää.) Palasin siis edeltäneeseen kekkä -suunnitelmaan ja odottelen vanhempieni ymmärryskyvyn epätodennäköistä laajentumista kenkä kädessä eteisen lattialla. Sainkin juuri kolme pari uusia kenkiä.

Päivähoidossa

On ollut niin kamalasti kiireitä, kun pitää käydä siellä päiväkodissa. Siellä on ihan mukavaa, mutta melkein sitä voisi työksi jo sanoa. Olen nyt ollut kaksi viikkoa siellä ja olen joutunut pitämään jo yhden sairaslomapäivän. Minulla oli hieman flunssainen olo joten jäin kotia. Vaasan reissusta tuntuu olevan ikuisuus. Minusta on tullut jo iso poika, käyn potalla, syön hyvin ja juon samaa maitoa kuin äitikin. Ihan oikeaa ruokaakin syön, enkä mitään vauvojen juttuja. Tänäänkin söin nakkisoppaa, tosin en paljoa kun taas tulee hammas, joka on välillä hieman ilkeän tuntuista. Nyt on tulossa poskihammas.
Äitikin on töissä ja vaikka päivähoidossa on kivaa, niin sitten kun näen taas äidin niin huomaan että on ollut ihan kamala ikävä. Olenkin illat sitten tiiviisti äidin sylissä. Harjoitellaan me myös seisomista ja kävelyä. Olen jo tosi hyvä. Oikeastaan osaan jo molemmat, mutta on kiva kun pidetään kädestä tai kun saa kapsahtaa äipän kaulaan, kun ei muka pysy enää pystyssä. Kielellisiä kykyjänikin olen kehittänyt ja voisi sanoa että viiton jo yhtä innokkaasti kuin natsi-Saksan ensimmäiset sotilaat.
Ai niin, päiväkodissa olen charmillani voittanut kaikki hoitajat puolelleni. Toiset lapset eivät ole tajunneet tätä pikku jippoa, minun onnekseni, vaan ne itkevät vähän väliä, kuka nyt sellaisesta pitää. Kotona voi sitten kiukutella estotta, koska vanhemmilla ei ole varaa sellaisesta suuttua. Siis kaikki rakastaa minua.

Kävin äidin kanssa Vaasassa ukin luona. Menimme kahdestaan junalla. Se oli tosi kivaa. Saimme rattaat mukaan junan vaunuun ja minä sain molemmilla matkoilla oman matkalipun. Ne oli tosi hyviä, mutta äiti otti ne pois juuri kun olin päässyt makuun. Olin kuulemma tosi kiltti ja reipas matkustaja, mikä oli taas selkeästi ristiriidassa sen kanssa, että äiti sanoi vähän väliä 'ei sinne', 'ei sitä', 'hyi, älä koske'. Junassa oli myös muita lapsia ja ihmisiä, jotka menivät vaan edestakaisin, varmaan niillä ei ollut sellaista istumapaikkaa kuin meillä. Käytiin mekin ravintolavaunussa, lähinnä lämmittämässä minulle ruokaa (jota en kuitenkaan viitsinyt syödä) ja tulomatkalla kävimme leikkivaunussa, mutta sillä ei ollut leluja. Liukumäki siellä oli, mutta ei kiikkua, eli lähdimme pian pois. Junassa inhottavaa oli kuumuus ja se vessa, jossa vaihdoimme vaipan. Se oli ihan kova alusta ja se heilui ja tuntui että pääkin meni siinä alaspäin.
Ukin luona oli myös monta asiaa mihin ei olisi saanut koskea, mutta koskin kuitenkin. Nukuimme lattialla, patjoilla, yläkerrassa. Oli kiva päästä taas äidin viereen, tunnustan, nukahdin illalla pää äidin rinnalla, sydän ääniä kuunnellen. Kotia tullessa tämä lysti ei tietenkään jatkunut, vaan piti mennä pinnasänkyyn vaikka kuinka protestoin. Sylissäkin sain olla siellä Vaasassa enemmän. Ruokahommatkin hoidettiin sylitysten, joten oli helpompi kiemurrellen laittaa hanttiin ja pääsin sinä sitten taas aika hyvästi maidon makuun. Kotona tämäkään ilo ei sitten jatkunut, joten olen nyt parina iltana tapittanut äitiä ja lusikkaa suu tiukasti suljettuna, niin kauan että ne on luovuttaneet.
Vaasassa nousimme aina viideltä, pelasin pari tuntia korttia tai shakkia, paitsi viimeisenä aamuna, kun blondi ratsu oli hukassa ja sitten syötiin puuro ja mentiin kahdeksalta torkuille. Torkkujen jälkeen tälläydyttiin, "syötiin" ja lähdettiin ulos. Iltasella palasimme juuri sopivasti iltahommille ja suoraan sänkyyn. Nukahdin aina ennätysajassa. Ensimmäisenä päivänä kävimme äidin ystävän ja minun vauvaystävän kanssa puistossa. Pidimme piknikiä ja kävimme kiikussa. Puiston jälkeen äiti meni serkkunsa kanssa syömään ja minä vetäsin toiset tirsat. Heräsin juuri sopivasti ennen ruokailun loppua ja sain pillin ja pari maissinaksua. Käytyämme pikaisella vaipan vaihdolla ukin luona, lähdimme vähän kauemmas katsomaan äidin veljeä ja minun isoja serkkupoikia. Siellä piti sitten taas syödä, mutta sillä kertaa sain onneksi sitä tasaista sosetta, joka menee paljon paremmin alas helteellä. Pitkä oli matka kumpaankin suuntaan, mutta itse viisiitti oli lyhyt. Sen verran tutuksi pääsin veljen vaimon kanssa, että juuri ja juuri sylissä uskalsin piipahtaa.
Toisena päivänä menimme mökille saareen. Siellä oli lystiä. Paikka oli kerrassaan valloittava. Pari anonyymia kuvaa alla ko aiheesta:

Tällä me tultiin ja tähän me päädyttiin. Näkymä kaupunkiin päin.

Näkymä toiseen suuntaan. Tuossa oikeanpuoleisessa altaassa kävin pulahtamassa.

Kävyt ovat oravien suurta herkkua, maistoin vähän itekin.

Saaressa leikin sisällä ja ulkona, kärryttelin ympärinsä sekä äidin että ukin kanssa, kävin ensimmäistä kertaa luonnonvedessä pulikoimassa ja peseydyn saunassa. Ruoka tehtiin nuotiolla ja sain minäkin maistella grillitassua, vaikka katala äitini yrittikin alkuun syöttää jotain aprikoosirahkaa purkista. Vaan grillitassua maistettuani ei enää ollut paluuta. Vene matkat meni hyvin ja sain käyttää uusia liivejäni.
Torstaina palasimme kotia. Oli sekä kivaa, että ikävää. Kotona oli taas arki vastassa. Tosin oli kiva päästä potalle ja kaikki leluni tarkistin heti, ja kengät, isi oli varmaan leikkinyt niillä. Onneksi mikään ei ollut hukassa. Jätin äidin kellon Vaasaan piiloon, joten ehkä palaamme sitä pian hakemaan.

Päivän päälle vuosi

Eilen vietin syntymäpäivääni. Sain paljon lahjoja ja hienoja lahjoja. Synttäriaamu alkoi huonosti, koska yö oli huono. Äiti oli käsittänyt neuvolan neuvot aivan väärin ja yritti olla antamatta minulle maitoa. Puhe oli yösyömisestä ei juomisesta. Puolitoista tuntia piti asiaa selvittää ennen kuin äippä tajusi, että ei näin. Yhden jälkeen olin taas unessa, mutta väsyhän siitä hässäkästä jäi ja viideltä kun heräsin niin olin hieman kärttyinen. Korjasin tilannetta parin tunnin tirsoilla. Ja se kannatti, loppu päivä sujui mukavasti. Pääsin isin kanssa pyöräilemään. Äiti ei tullut. Varmaan jäi kotia laiskottelemaan, mutta omapahan on häpeänsä, meillä oli isin kanssa tosi kivaa.
Illalla tuli isovanhempia ainakin monta. Sain niitä kivoja lahjoja ja olin huomion keskipiteessä. Sain maistella paljon herkkuja. Kakkua ja kääretorttua ja keksiä ja pullaa. Kermavaahto ja mansikat olivat parhaita. Illalla kävin kylvyssä uudessa ammeessa ja istuin uudessa pottatuolissa. Äiti oli vaan taas typerä, kun se otti housut ja vaipan pois, niin istuminen ei ollut ollenkaan niin kivaa kuin niiden kanssa. Sitten luettiin satua ja syötiin velliä. Olin kamalan väsynyt ja nukahdin heti kun pääsin sänkyyn.

Viime yö sujui vähän paremmin, mutta nyt se äiti oli keksinyt että pitää juoda maito keittiössä. Tosi fiksua äiti. Maito on maitoa keittiössäkin. Kai tämäkin villitys ohi menee. Mutta ihan lapsellista temppuilua taas. En ollut moksiskaan, vaan heräsin tapojeni mukaan viideltä.
Tänään on ollut tosi kuuma. Ollaan oltu sisällä aika paljon, kaksi kertaa vähän käytiin kiikkumassa. Aivan liian vähän aikaa, jos minulta kysytään. Vaan eipä kysytty. Turha varmaan sanoakin kuka näistä asioista taas kerran päätti. Tänä iltana kävi sitten sellainen koira-täti, sillä oli tietenkin se koira. Se oli pieni koira, mutta ihan yhtä jännittävä kuin ne isot koirat mitä olen nähnyt ulkona. Se liikuskeli ja oli paikallaan ja seurasi sitä tätiä. Sitä oli aika kiva seurata ja olisin halunnut katsella sitä koirulia enemmänkin, mutta.. no, tiedättehän äitini, ei mitään näkemystä pienen ihmisen toiveille ja haaveille. Siinä pottapallillakin olen joutunut monta kertaa istumaan tänäänkin, välillä ihan nakuna. Ehkä joskus äitini vielä parantuu. Ja pelastusliivin kanssa harjoiteltiin. Säädettiin naruja, istuttiin, seisottiin ja makoiltiin. Äiti lupasi, että pääsen veneeseen ensin viikolla. Myös kitaraa olen soittanut tosi paljon tänään, varmaan siksi kun tämä ilmaston äkillinen lämpeneminen on pitänyt meidät sisällä. Tosin luulen, että isi oli käynyt pyöräilemässä ilman minua. Se ketku, enpä olisi isistä uskonut. Olin hieman loukkaantunut. Kuumuus teki päivästä muutenkin jotenkin ärsyttävän. Toivottavasti huomenna olisi jo pakkasta tai edes lunta.

Neuvolan neuvot

Tänään oli 1-vuotisneuvola. Neuvola on siis se vihreä tönö, jossa käydään riisuutumassa. Viimeaikoina siellä on ollut myös leluja. Tällä kertaa olin kasvanut kovin vähän ja painoin vielä vähemmän. Tuli hieman kurja olo, kun olen liian pieni. Äiti sanoi, että olen kuitenkin sopusuhtainen ja reipas. Silti päätin noudattaa neuvolan neuvoja. Pitää kuulemma syödä ja sitten taas yöllä ei saa enää syödä. Tosi ristiriitaisia ohjeita. Ja öljyä piti syödä myös. Olen heti aloittanut reippaasti syömään ja olenkin saanut tässä päivän mittaan menemään ainakin puolet enemmän kuin mitä yleensä syön. Päivällisestäkin söin puolet ihan itse, sitten väsyin ja äiti syötti loput. Öljyä söin myös, mutta se purkki oli niin iso ja muovinen, että lopulta vain esitin syöväni sitä. Äiti oli kuitenkin tyytyväinen ja se 'ottasit vielä vähän' -rukoilukin loppui. Maitoa join sitten vain puolet, koska sitä piti vähentää, mutta äiti vain tuputtaa sitä maitoa. Typerää. Kyllä äitikin kuuli ne ohjeet ja se vielä tarkisti, että paljonko maitoa piti mennä päivässä. Sitten meni vielä hullummaksi. Äiti sanoi, että pitää juoda tai ei tule kakka. Huhhuh, jo on liian paksua. Ensin valitellaan, kun ei kakkis ole kiinteää ja välillä kakin jo liikaa ja sitten aletaan yhdestä kakattomasta päivästä ruikuttamaan kakkaikävää. Tiesin, ettei äitillä ole kaikki intiaanit kanootissa. Äiti yrittää selvästi sabotoida pyhiä kasvamispyrkimyksiä. En aio lannistua.
Ja vielä se yksi ohje. Ei saa syödä yöllä. Helppoa. En ole ikinä syönyt yöllä. Enkä taatusti aio aloittaa nyt kun koko päivän olen vain evästänyt. Pistääköhän äiti vielä sänkyyni näkkileivänpaloja ja jäätelöä, se sabotööri!! Sitten olisi kyllä kiusaus suuri.
Sain myös rokotuksia, kumpaankin reiteen. Enkä edes itkenyt. No, ehkä vähän saatoin parkaista (ja päälle nyyhkäistä), mutta se tuhkarokkorokotus sattui ihan tosissaan. Saattaa kuulemma tulla kauheita jälkiseuruksia, kuumetta, ihottumaa ja jotain semmosia. Mutta olen ihan terve. Kävin äidin kanssa kaksi tuntia vaunuilemassa kaupungilla ja isin kanssa tunnin pyöräilemässä. Isin kanssa oli kivempaa, kun niissä äidin paikoissa ei saanut koskea mihinkään. Ei ota lankoja, ei posliiniastioita, ei kirjoja hyllystä. Aina sama virsi. Kotonakaan ei saa koskea mihinkään, ei stereoihin, ei digiboxiin.. Tyhmää.

11 kk ja 19 päivää

Täytän kohta Yksi vuotta ja sitten olenkin jo kohta aikuinen. Äiti ja isi itkee, kun muutan pois kotoa. Äiti roikkuu nilkassa ja isi jakaa viisauksia, eli tilanne on käänteinen tähän hetkeen verrattuna. Nyt minä roikun äidin nilkassa ja jaan isille ohjeita.

Olen suunnitellut jo paljon Ykköspäivääni. Aion kutsua kaikki mummot ja paapat ja kaikki muutkin ihmiset, jotka tunnen, esim. isin ja äidin. Sitten tarjoan (äiti sanoi, että pitää tarjota jotain) jätskiä, paljon jätskiä ja äiti saa kahvia, koska äiti tykkää kahvista. Minä tykkään jätskistä. Sitten me syödään jätskiä ja leikitään ja harjataan hiuksia, koska minä osaan hienosti harjata.

Lahjaksi toivon:

• Pelastusliivit, että pääsen käymään saaressa ukin veneellä. Vaarillakin on vene. Me käytiin tänään isin kanssa sitä katsomassa, sitten alkoi satamaan, mutta minä en edes kastunut ja isi oli ihan läpi märkä. Isompaan maalin, kun osuu helpommin. (Raksilan Prisma, McSailor 10-20kg, 26.90e)
• Syöttötuolin pehmuste, jotta jaksan katsella äidin typerää 'avaa suu', 'ota, rakas, kiltti, edes vähän', 'maistaisit nyt' -rukoilua. (Raksilan Prisma, 19.90e)
• Uuden kylpyammeen, sellaisen isojen poikien lattia-ammeen, kun entisessä ammeessa sanotaan että vuoden ikään asti. Minä olen kyllä niin hoikka, että ei pitäisi painosta olla kiinni. Mutta mitä isompi, sitä enemmän vettä loiskuteltavana. (Raksilan Citymarket 11.45e)
• Ammeeseen pitää tietenkin saada liukueste, ettei pärähdä pyllylleen, joten sellaisenkin haluan. (Raksilan Prisma 7.90e)
• Ja tärkein olisi tietenkin Suomi huiput: lastenlaulut: 20 hittiä, jossa on M.A. Nummisen kaikki parhaat lastenlaulut, sen saa kirjastosta, mutta se pitää palauttaa. Herra Huu on suosikkibiisini. Äiti ei osaa laulaa sitä, niin olisi tosi kiva jos sen ei tarvitsisi enää yrittää.

Kun vieraat on lähtenyt, menen pelastusliivit päällä kylpyyn ja kuuntelen levyä. Ja syön lisää jätskiä. Siitä tulee ihan paras päivä.

"katso seiniä on niissä reikiä, mut kookospähkinä on aivan ehjä vain"

lausui M.A. Numminen laulussaan Kookospähkinä ja taidan jo tietää mistä tässä on kyse.

Lyhyestä virsi kaunis, vai mitens me pakanat aina hoetaan.. No, ensin tuli hammas nro 7, sitten tuli helteet, sitten pisti sääski ja sitten loppui rintaruokinta, makuuhuoneessa oli ensin 29 astetta öisin ja kun tästä kaikesta päästiin niin muistuipa se hammas taas mieleen, en saanut nukuttua, kolmelta aurinko paistaa verhon raosta, kyllä kai siinä vilkastuu, vaan ei meidän äiti, kun se on niin kuin halolla päähän lyöty, silmät ristissä killittää, minä viime yönäkin puolitoista tuntia koitin, mutta ei ja äkänenki on vielä, alkaa kutittamaan semmonen, nousen sitten seisomaan ja karjasen, mutta mitä kun muka vaan nukkua pitäis, viiden kuuden aikoihin vasta suostuu nousemaan  akka, laiska emäntä, tosin tuli ehkä siinä itelläki jotku torkut otettua ootellessa.

Voin kertoa että äidin unikoulu on nyt lomalla. Mutta eipä lohduta, kun ruoka on aivan hirveää. Se pullomaito vielä menee, mutta että pitäisi oikeaa puuroa aamulla syödä ja sitten on vielä tarjottu sellaisia hedälmäsoseita, jotka on ihan liian hapokkaita. Enpä oo sitten paljoa viitsinyt syödä. Ja kun ei noista ruokapäniköistäkään voi tietää, missä on mitäkin, sitä pirun kookostakin tunkevat joka paikkaan. Minulla kun on melko varmasti  kookosallergia, ja varmaan mantelille olen myös allerginen, saan ylähuuleen näppylöitä, korvia alkaa kutittamaan ja tulee vatsakipuja. Tosi vaikea sitten tietää uskaltaako syödä vai ei kun joissakin puuroissa ja maidoissa lukee vain kasviöljy ja toisissa merkeissä on taas kookosta. Alkaa tuoretta hammasta ärsyttää tommonen käytös ja ite ei saa edes lusikalla ottaa, kun on niin paha asia, jos nyt vähän menee huti. No, ollaan me vähän harjoiteltu jo.

Sitten mukavampiin aiheisiin. Olen tänään ollut niin reipas pikku vesseli, että olen sotkenut jo kaksi bodya. Ensimmäisen lorotin rennosti märäksi heti kun vaippa otettiin pois. Tämä nyt ei ollut sinänsä mikään saavutus (vaikka ylpeä olenkin), ihan normisettiä. Toisen bobyn sain tuutattua täyteen mukavaa moussea. Vaippa taisi antaa pikkasen periksi vyötäröltä, kun tortut turskahti selkää myöten aina niskaan asti kun kierin hoitoalustalla.  Aika kelju tunne lopulta, ja äiti vielä ihmetteli kun en pysy paikoillani. Voi mitä äitimäisyyksiä.. se vaan ei tajua.

Palaan ongelmieni (vanhempieni) pariin ja kirjoitan ehkä jotain joskus taas parempana aikana.

Kookospähkinän koko tarina voi lukea täältä.
Tai vaihtoehtoisesti muodikkaammasta mediasta äänen kera tästä.

Viikko vierähti viuhuen..

ja vauva viuhahti vierien. Viuhahtaessani muuten pissasin "vahingossa" pöydänjalkaan, mutta sain osakseni vain kiitosta ja kunniaa, koska en sohvalle lorotellut. Onneksi en osunut edes mattoon, joten sattuma oli pelkästään onnellinen.

Meikäläinen on nyt sitten jo 11 kuukautta vanha, sain sen kunniaksi hienon punaisen kävelykärryn. Olen testannut sitä jo aiemmin mummin luona, mutta yhtä hyvin se toimii kotonakin. Kävelykärry on vaan mielestäni aika outo nimitys. Ehkä työntökärry tai ajelukärry sopisi paremmin, vaikka kävellenhän se äiti sitä työntää. No, mistäpä minä tietäisin, minähän istun vain kyydissä. Kävelystä puheenollen, kaikki kyselevät äidiltä, että joko se kävelee, joko se kävelee. Minäpä kerron, että en kävele. Miksi minä nyt sellaista? Kyllä äiti voi vielä kantaa minua tai työntää kärryillä. Ja kohta päästään pyöräilemäänkin, koska minulla on hieno hai -kypärä. En malta odottaa. Minulla on myös punainen pullea poni, jolla voi ratsastaa olohuoneesta keittiöön ja keittiöstä olohuoneeseen. Ehkäpä kävelen sitten kun poni käy pieneksi ja se joudutaan myymään, tai sitten siirryn vain hevosiin.

Unikoulu sujuu muuten oikein hyvin. Äiti on yhtä lepsu kuin ennenkin, eikä sillä ole sydäntä itkettää minua. Se on niin kamalaa, mitä jotkut vanhemmat tekevät lapsilleen. Sitä kutsutaan huudattamiseksi ja se on mitä julmin temppu. Onneksi meillä on periaatteena pehmeät arvot ja pulleat vatsat. Parina yönä olen kuitenkin nukkunut jo puoli 2 tai 3 ilman syömistä. Kyllähän sitä tietenkin aina herää välillä, mutta olen nukahtanut siihen että äiti silittää vähän selästä. Minä nukun muuten jo ihan omassa sängyssä. Se on oikein viihtyisä ja tykkään istua siellä pitkän tovin kuuntelemassa satuja ja järjestelemässä paikkoja. Äiti petaa sängyn aina väärin ja laittaa Maikin, Sasun, Herra Hakkaraisen ja Sen Yhden Helisevän väärille paikoille. Hyi hyi tyhmä äiti.

On taas viety miestä..

Kylläpä aika rientää. Äidillä "loppui" koulu ja alkoi loma, mikä ei sekään pidä aivan paikkansa. Äidillä on aina vähintäänkin aivan liikaa asioita tehtävänä. Kuluneen viikon se on ilmeisesti ottanut asiakseen pitää perhe liikkeessä. Me ollaan käyty kaksi kertaa Haukiputaalla, Pohjois-Suomen Erämessuilla, Otokylässä tänään ja missä vielä.. en edes muista. Pää on aivan pyörällä. Alan perumaan toiveitani äidin jakamattomasta huomiosta. Alkaa jo ihan hengästyttää. Ruokaakin pitää syödä enemmän päivisin. Ja sen surkean unikoulunkin se aloitti. Tai sen tapaisen.. Pitäisi kai olla kiitollinen äidin ainoasta laiskuuden ilmenemistavasta, se antaa aina periksi minulle ja isille, aina. Meidän unikoulu on toistaiseksi ollut siinä että ei saa nukahtaa tissi poskella, kun pitää olla iso ja itsenäinen ja osata nukahtaa ite. Ja silloinkin äiti on vieressä. Melko helppoa. Aluksi tosin pisti vähän vihaksi ja potkin sänkyä ja huusin, mutta eipä se auttanut. Nyt olen vähän miettinyt että mikä järki on herätä syömään, kun ei sitten saa siihen torkahtaa. Mutta toisaalta tuntuu ihan pöljältä jos vaan on, ainahan minä olen yöllä syönyt. Tämä on niin hämmentävää. Päätän myöhemmin, että mitä teen noille äidin oikuille.

Minulla oli tässä myös nimipäivä. Sen kunniaksi kävimme puistossa, sain olla ilman lapasia hiekkalaatikolla, oli lämmin päivä, matkustimme myös bussilla ja sain uuden lakin. Käytiin vielä vihreällä matolla, sellaisella joita on joka puolella ulkona. En tajunnut oikein mikä juttu siinä oli. Se tuntuikin epäilyttävältä. Hiekka oli paljon parempaa, vaikka sieltäkään ei saa laittaa mitään suuhun. Kotona sain vielä vähän mehua. Sellaista hapanta terveysjuomaa, ei sokeria, ei lisäaineita, ei edes yhtään E:tä. Mutta kyllä siihen tottui. Join kun äitikin joi. Eipä ollut parempaakaan tarjolla. Ja isin nuoruudessa se mehukin piti juoda varmaan ylämäkeen.

Äitienpäivä

Äideillä oli tänään päivä, niin kyllä muillakin, mutta päätimme isin kanssa lahjoa äiskää. Minä annoin äidille hienon kakkapaketin. Aloitin lahjan väsäämisen jo 4ltä ja hyvä tuli. Isi oli laitttanut äidille aamuylläriksi kerroksen pölyä lavuaariin. Arvostan todella isin kekseliäisyyttä (äitikin yllättyi ihan oikeasti) ja ihmettelen mistä se olikin saanut niin sakean harmaan maton. Sekin oli tosi hieno.
Minäkin yritin järjestää äidille yllärin (sen kakkajutun piti olla, mutta piereskelyni kai paljasti puuhani). Se tosin epäonnistui kipeästi. Nousin tänään ihan ekaa kertaa sohvaa vasten seisomaan. Äiti oli sohvan takana, minä sohvan edessä. Kun äiti katsoi muualle (vai jotain se siinä värkkäsi), niin minä nousin äkkiä pystyyn. Äiti oli tosi iloinen ja yllättynyt. Se hymyili ja taputteli käsiä. Taisin vähän siinä intoitua ja näytin että 'kato äiti yhellä kädellä'. Äiti oli niin ilahtunut,että lähti kädet ojossa tulemaan luokseni. Ja kyllähän minä tiedän mitä tehdään kun syliin mennään. Nyt jälkeenpäin ajateltuna taisihan se äiti hihkua jotain 'ei älä' -juttua siinä ja silmätkin oli pullistuneet päästä hieman enemmän kuin yleensä. Kaaduin siis suorilla selillä matolle ja päästin kauhean parun.
Pääsinpäs kuitenkin syliin. Ja loppujen lopuksi tämähän oli ensimmäinen äitienpäivämme, jonka voimme viettää kasvotusten. Joten on loogista pitää taas yksi sylipäivä. Äiti taas yritti kyllä tehdä kaikkea muuta typerää, mutta ei, ei ja EI. Kantoliinalla päädyttiin sopupeliin.
Omat ongelmat oli tälläkin päivällä taas. Kun äidillä on se ikä. Kaiken pitäis mennä niinkuin se haluaa ja kaikki on muka niin tärkeää ja tekemistä on muka jotenkin liikaa ja syöttäminen on muka niin vaikeaa ja mitä näitä nyt on.. Tuo sylissä kantaminenkin on muka niin kamalan vaikeaa ja tiskatakin pitää muka kahdella kädellä. No, eiköhän se tuosta kohta asetu. Mutta pelolla odotan jo isin neljänkympin kriisiä.

Se on nyt ihan siinä ja siinä

Olen niin varmasti ihankin justiinsa kohta puolin ehkä jopa oppimassa konttaamisen salat. Näin tuossa pari yötä sitten unta, missä konttasin tosi huimaa vauhtia äitiä karkuun stereon kaiuttimenpiuhat hampaissani. JA KÄÄK! Heräsin sängyn kulmalta konttausasennossa, olin jopa ylittänyt äidin rakentaman esteradankin, vähänkö pirahdin itkuun. Loppuyön äiti istui sängyn laidalla näyttäen ja kuullostaen rytmihäiriöiseltä pöllöltä. Kävi vähän äitiä sääliksi, niin kokeilin kerrankin nukkua pitkään seuraavana aamuna. Rakas äitini kuitenkin huijasi minua heti tilaisuuden tullen ja oli noussut jo aikaisin minun nukkua posotellessa peräti yli seitsemään. Niin, että antaa olla. Tänään heräsin taas 5.45 ja oli äidin muka niin vaikeaa nousta.

Oikeasti minulla on nyt hieman kiire tuon konttaus/pystyyn nousemistreenien kanssa, joten en oikeasti ehtisi kirjoitella, mutta halusin tulla onnittelmaan kummisetääni. Niin että Hyviä satavuotis synttäreitä, älä syö kakkua, siinä on sokeria ja se ei ole hyväksi hampaille. Äiti sanoi, että sinulla on paljon tilaa kontata, ehkä tulen piipahtamaan, kunhan hallitsen energiatehokkaamman liikkumistavan.

Pulloprobleemi

Vappu meni ja kesää odetellassa laitoin vähän iloisempaa taustatunnelmaa.

Eilen kävimme torilla. Siellä oli niin monta ihmistä, etten meinannut edes nähdä koko toria. Joku puhui isoon ääneen jotain työstä, mikä ei meitä kiinnostanut, koska meillä ei tehdä työtä. Äiti tekee joskus kotitöitä, mutta ei siihenkään tarvita "vielä vähän ydinvoimaa". Isi ja äiti rullasivat minua kaupungilla kunnes nukahdin kurpitsakärryyni ja sitten ne heti hyökkäsivät syömään. Mikä oli tietenkin väärin. Heräsin heti pizzeriassa, mutta onnistuin hillitsemään itseni siihen saakka kunnes pitsat tulivat. Luulin, että olisimme yhdessä ryhtyneet hajoittamaan tätä rasvalättyä, mutta ei sain vain hieman reunaa maistaa. Itkuhan siinä tuli ja paha mieli, kun ei edes taputtaa (puristaa tai hieroa) saanut pitsa-parkaa. Muistin itkeä vielä silloinkin kun isi puki minulle pipoa ja äiti näytti hillittömältä survoessaan pitsaa kitaansa, purematta niellen. Japsit ja peffatkin jäi laseihin kun lähdimme.

Kotona känkkäsin vielä sen verran, että sain äidin jakamattoman hoivan, huolen ja huomion varmistettua loppu illaksi. Sitten me syötiin, ryömittiin, äiti tiskasi (lapsellisesti mököttäen, kun en antanut sen tehdä koulutehtäviä, mutta äidin on jo aika oppia, ettei aina saa mitä haluaa) ja käytiin suihkussa. Vessa minulle tarjoiltiin erilaisia potleja koeteltavaksi. Ensin olivat vuorossa omat öljysuihkeeni, ceridal ja aqualan. Ensimmäinen lähti heti auki ja toistakin keksin vetää hampailla, niin että korkki melkein irtosi. Seuraava haaste oli pesuainepulloni. Kokeilin äidin tapaa: tartuin korkista ja puristin ja puhkuin naama punaisena. Tulokset olivat toistaiseksi nollaluokkaa, kuten yleensä äidilläkin. Olin selvästi kuitenkin oikeilla jäljillä, koska sain taas haasteellisemman putelin, äidin dödön. Yritin ielä punertavammalla otteella, nostin volumea ja pinnistin jalat suoriksi. Ei toiminut ja äitikin oli jo siirtynyt voitelemaan kasvojaan. Taasko se oli menossa johonkin? Ei käy. Luulin jo että nyt jäi pullonkäyttö vielä mysteeriksi, kun koin äkillisen ajatuksen kirkastuvan mielsessäni. Kiva äänihän siitä kuului kun puteli kimposi kaakelista wc-pöntön reunaa pitkin roskakorin luo. Huomio oli jälleen taattu eli ongelma ratkaistu.

Vappuisena aattona

Tänään heräsin puoli seitsemältä ja se miellytti myös ystävääni äitiä. Sängystä kömpimiseen meni silti tosin aika pitkä aika ja silloinkin vain minä kömmin. Otin äitiä tukasta kiinni ja yritin vetää itseäni ylöspäin, mutta äitillä oli liian vähän hiusta. Äitikin siitä aika tavalla hämmentyi ja pääsi ihan pystysuoraan asemaan. Aamulla taas leikittiin, ryömittiin keittiössä, tehtiin päivän kakkarat, syötiin ja mentiin taas nukkumaan. Sitten seuraa sama päinvastaisessa järjestyksessä.

Eilen käytiin mittaamispaikalla. Siellä oli paljon parempia leluja kuin kotona ja isompia palloja. Painoin yli 9kg ja olin melkein 72cm pitkä. Silti olin kuulemma liian pieni, mutta sen verran pippurinen, ettei tarvitse käydä kasvukontrollissa. Kuulemma kasvan kunhan kerkeän ja jaksan syödä päivisin enemmän soseita.
Tänään käytiin muuten vain kärräilemässä ja kaupassa. Aluksi käytiin pihalla hetki kiikkumassa. Se oli tosi kiva, etenkin jos katsoi maahan. Tai yritti ottaa äitiä lipasta. Muutoin reissu oli tavallinen, outoja ihmisvirtauksia oli liikkeellä. Niillä oli joko isot, värikkään ja lämpimän näköiset alaosat tai hyvin kylmän ja epäkäytännöllisen näköiset alaosat. Loppuillan aion viettää tiiviisti äidin kanssa, vaikka tuo isi kuinka tulisi palloa heittelemään.

Olen muuten oppinut paljon uusia juttuja, osaan nousta istumaan ihan itse. Aluksi mietin että kerronko äidille taidostani, ettei vain palvelun laatu heikkenisi, mutta kun isi juorusi, niin piti sitten näyttää.
Lisäksi minusta on tullut erittäin hyvä vilkuttaja, osaan ruveta heiluttelemaan jo kun vain kuulenkin 'hei hein'.
Kerran olen jo noussut seisomaankin, mutta äiti sanoo, että sitä ei lasketa, kun olin siinä sängyn reunalla pinnasängynreunaa vasten ja se reuna antoi vähän alas ja pinnasängyn avulla sain pepun ylös. Olisi siinä niin kova työ että kyllä minun mielestä lasketaan.
Ja mämmiäkin maistoin vähän mummun luona pääsiäisenä, oli nannaa, mutta mämmihän onkin tehty nannasta.

Haaskaa vappua kaikille. Palajan äidin huollettavaksi. Äiti saa kantaa minua kyllä koko illan olen niin väsynyt siitä kiikkumisesta ja isi katsoo kiekkoa (tai yrittää katsoa, on kuulemma niin pieni tv ettei sitä näy) ja käyttäytyy oudosti, se esimerkiksi huutaa hei, mutta ei vilkuta.

Minä opin..

vihdoin äitini tajusi, että laittamalla mielekkäitä tavoitteita, voi myös aikaan saada tuloksia. Minä siis opin sittenkin ryömimään, koska halusin saada käsiini Edgar Allan Poen kirjan Korppi ja kultakuoriainen. Miksi? No, sivistykseksi. Näin minä sen tein..

kurotetaan

ihmetellään

työnnetään jaloilla

ja saavutetaan

Äiti taas juonii..

Tiedän kyllä heti kun minun pääni menoksi juonitaan jotain, se on sellainen aavistus. Mutta myös seuraavat seikat ovat antaneet vinkkiä:
1. Äiti puhuu isälle; takuulla minusta, ihanko niillä muuta juteltavaa voisi olla.
2. Äiti lukee kirjaa, jonka kannessa on söpö tyttö vauva. Yritin saada kirjan, ei antanut, itkin, ei antanut, eli kirjaston.. aavistan jotain vauvan koulutustrendiä.
3. Äiti on niin läpinäkyvä.
4. Isä yrittää vältellä äidin esitelmöintiä ja kysymyksiä.
5. Pinnasänky on kiilattu kiinni minun sänkyyni (minun sänkyni on 2x90cm runkopatjasänkyä, pinnasänky on minun tavaroitani varten). Äiti yritti myös kahtena yönä viime viikolla siirtää minut pinnasänkyyn yöllä, tämä tapahtui ennen kuin pinnalaitosta siirrettiin. Ja minä voitin.

Aloin miettimään jo vastaisku keinoja. Heräsin viime yönä 5 kertaa, jotta äidistä lähtisi paras terävyys pois. Vielä täytynee päivisin kuitenkin olla hurmaava ja tarkkailla tilannetta.

Normi viikonloppu ja vakavia traumoja

Viikonloppu alkoi vaihteeksi torstaina, koska äitillä ei ollut perjantaina koulua, niin minun ei tarvinnut hoitaa isiä kuin 12 asti. Tai niin sen piti olla.. Äiti kuitenkin halusi istua tietokoneella, joten minun piti viedä isi ulos. Se olikin sitten jännä reissu. Nähtiin rosvo ja poliisi. Se iso rosvo ryösti sellaisen pienen naisen ja sitten tuli ne poliisit ja puhelinta piti lainata ja kaikkea koko ajan, että olin jo ihan sekaisin. Sitten kai nukahdin ja kotona heräsin kun äiti otti lakin päästä, vaikka nukahdinkin uudestaan ja ehkä kaikki olikin unta.. Hirmu jännää se kuitenkin oli.
Loppu päivä kului ompeluhommissa. Äiti ompeli minulle peittoa ja minä mittasin. Mittasin kielen, hampaat (niitä on nyt jo kuusi), suun, sorkat ja nilkat. Lisäksi mittasin ylös-alas -liikettä ja hurjaa heilumista. Illalla kävin kylvyssä ja sitten päivä olikin jo pulkassa.
Perjantaina käytiin perhekaupassa tekemässä perheostoksia kokoperheen voimin. PAITSI että minä en saanut mitään. Vaikka urheasti sinnittelin hereillä koko reissun. Nukahdin pettyneenä. Illan virkkasin taas äidin kanssa ja harjoittelin hyödyllisiä suomenkielen ilmauksia, kuten "en nää", "emmää" ja "emmee".
Lauantai tuli perjantain jälkeen. Ja silloin sen keksin. Minun on alettava jo nyt keräämään todistusaineistoa vanhempiani vastaan, jotta voin myöhemmin vedota lapsuuden traumaan. Lauantai olikin hyvin traumaattinen. Ensinnäkin lähdimme äidin kanssa ulos. Nukahdin. Ja herätessäni minut oli ympäröity naisten alusvaatteilla. Trauma 1: Lapsena minulle ei ostettu kunnon vaatteita, vaan jouduin kulkemaan pitsiasussa. Ja matkaa oli 50 km ja sekin ylämäkeen. Oli reissussa ihan hauskaakin. Ruokakaupassa minä huusin "nännän", äiti sanoi "dändän". Kaupassa kaikui ja ihmiset katsoi että äiti on kahjo ja minä olen söpö. Äiti sanoi, että ei haittaa ei me asuta täällä päin.
Kun tulimme kotiiin ja olin saanut syödäkseni ja juodakseni, niin äiti ryhtyi taas tekemään koulujuttuja ja isi teki ruokaa. Minä istuin syöttötuolissa ja leikin minkä pystyin. Leikin korkeilla ja papereilla, äidin hajamielisenä sukiessa hiuksiani. Trauma 2: Lapsena minulla ei ollut leluja, vain paperilehmiä ja purkin kansia. Vanhemmat pitivät ravintoa ja työtä tärkeämpinä kuin minua. Kukaan ei välittänyt minusta. Olin täysin hyljeksitty.
Illalla äiti joi puoli lasia punaviiniä, tiesin koska maito oli melko tanniinista, kypsän hedelmäistä ja mausteista. Trauma 3: äiti joi ja minä kärsin. Isikin oli juonut viiniä, tiesin koska se ei inahtanutkaan sohvalla, vaikka minä jodlasin lattialla. Trauma 4: Isäkin joi eikä huomioinut minua tarpeeksi.
Tänään on ollut ihan kamala päivä, en ole saanut tehdä mitään. Ei saa syödä leluja aamiaiseksi, ei edes lounaaksi. Kostoksi en sitten syönyt paljon muutakaan. Ei saa hypätä sohvalta, vieläkään. Kaikki kiva on ollut tänään kiellettyä.

Eteenpäin sanoi mummo mustikassa. Nyt on sitten sairasteltu ensimmäistä kertaa kunnolla. Vieläkin on kaamea yskä, mutta pystyn kyllä jo syömään. En tosin ole kamalasti viitsinyt syödä, ettei äiti lähtisi pitkäksi aikaa pois.
Oli kyllä ihan hirmukamalaa olla kuumeessa kun ei voinut muuta kuin makoilla. Pyysin äitiä makoilemaan vieressä aina kun minäkin makoilin, niin se vähän helpotti. Äiti oli tosi huono vertaismakaaja, se yritti koko ajan nousta ja sitä piti alituiseen olla komentamassa takaisin paikoilleen. En olisi millään jaksanut kuumeen lisäksi vielä käskyttää aikuista ihmistä. Mutta jotkut ei vaan tajua. Ja se syöttäminen.. Aivan kamalaa. Yhtäkkiä ruoka-aika oli aina. Äiti ei tajunnut, että kun ei maistu niin ei maistu. Sain traumoja ja aloin vollottamaan joka kerta kun näinkin ruokaa tai tuttipullon. Välillä vieläkin iskee trauma päälle, varsinkin väsyneenä. Muuten olen vältellyt syömistä lähinnä katselemalla muualle ja rapsuttelemalla päätäni.
Jotain hyötyäkin parin päivän tuumailusta oli. Opin nousemaan kontille. Olin huolellisesti suunnitellut jokasen raajan paikan, mutta kun sunnuntaina suoritin temppuni, tajusin heti unohtaneeni erään tärkeän ulokkeen. Pää jäi lattiaan yhtä tukevasti kuin jalatkin. Ja tiesin, että jalat oli tukevasti, koska näin ne kätevästi siitä käsieni välistä. Lopulta sain päänkin ylös, enkä edes kaatunut. Mutta aika paljon piti keskittyä, joten pari kertaa kun olin asennon ottanut, niin siirsin harjoitukset suosiolla huomiselle.
Maanantaina jouduinkin kokemaan monenlaisia epämiellyttävyyksiä. Ensinnäkin äiti kehtasi jälleen käydä koulussa, eikä vain yksi vaan kaksi kertaa. Lisäksi korviini laitetiin öljyä. Korvani kun ruutaavat sinappia siinä missä toisten vauvojen takapuolet hoitavat saman tehtävän. Tämän öljyn pitäisi kuulemma jotain auttaa. Jouduin myös lääkäriin. Syytän tästä mummia, koska äidillä ei oikeasti olisi ollut rahaa viedä minua kuin ruokakauppaan ja kotikadulle. Lääkärissä oli kuitenkin ihan mielenkiintoista. Olen käynyt ennenkin. Tällä kertaa sain olla äidin sylissä koko matkan eikä vaatteita tarvinnut riisua. Vika ei siis selvästikään löytyisi kiveksistä. Hyvä niin. Tuskin niitä olisi ihan heti löydettykään. Kurkkuun kyllä kurkattiin. Hyvin epämiellyttävää. Olen saanut melko vasta viidennen hampaani ja sen jälkeen tuli tämä tauti, niin en ole pahemmin suuta availlut. Mutta tämä kamala ukko, pisti lastan kurkkuuni. Ihan vesi kihosi silmiin ja muistelin jo kaiholla hampaiden pesua. Tein mielessäni pyhiä lupauksia pitää suuni kiinni tästä eteenpäin joka tilanteessa. Vahingossa rikoin lupaukseni jo illalla kun sain tilaisuuden tarttua mikrokupuun.

Lääkäri oli ihan sikakallis ja äidillä meinasi silmämunat rullata pitimistään kun se katseli laskua. Päätin sitten ruveta syömään vähän enemmän, ettei toista kertaa joudu menemään. Ties vaikka ensi kerralla käsittelevät jo ne kiveksetkin sillä lastalla. Eikä se korvienkaan kaivaminen mitään miellyttävää ollut. Jos en paremmin tietäisi, voisin kuvitella että se ovela ukko jätti korvaani jotain... Kauheasti meinaa korvia kaivertaa. Toivottavasti en ole saamassa mitään tympeää korvaruttoa.
Eilen äiti uskalsi vihdoin viedä minut ulos. Tosin vain lyhyelle reissulle. Olin siististi cool Baby Banzeissani ja keksin ihan huippujutun. Kun kumarruin katselemaan polviani, niin että otsa osui vaunujen reunaan, niin tuli ihan pilkko pimeää. Vau. Äiti ei tietenkään riemastunut. Nosteli minua ylös vähän väliä ja väitti että ihmiset luulevat minua tajuttomaksi, kun sillä tavalla retkotan. Hermo meinasi mennä siinä ja ajattelin, että äitiä ne luulee tajuttomaksi, kun se juttelee yksikseen. Sitä paitsi eihän minua kukaan pilkkopimeässä näe.

Housut vaipassa

Ja äkkiä, yllättäen, minusta tuli vaippahousuvauva. Se ei ottanut kuin lyhyen Citymarket -reissun ja pari päivää odottelua kotosalla, sitten olin valppaana housuvaipassani. Alkuun housuvaippa tuntui ahtaalta. Olen aina kannattanut väljyyttä reissien ympärillä, juuri sopivaksi venynyttä vyötärönauhaa ja pientä pussitusta pakaroiden puolella, pitäähän nyt ilman päästä kiertämään. Housuvaippa on puolestaan kuin tukisukat ja muotoilevat alushousut yhdessä eli toisinsanoen tyttöjen juttuja. Housuvaippa on kuin automaattivaihteisto, tarralenkkarit tai ..housuvaippa. Housuvaipan huonoin puoli on ehkä se ettei äiti ole vielä keksinyt hauskaa tapaa pukea sitä. Sitä paitsi vaippa oli kyllä suunnattu minun kiloilleni, mutta ei selvästikään minun muodoilleni. Housuvaippa on kyllä hyvä vaelluksella. Olen nimittäin ruvennut harrastamaan vaeltelua. Yleensä 1.5m reissut ovat riittäviä, vaikka olenkin luonteeltani pitkäjänteinen, niin kyllä noin pitkät peruutukset saavat jo minutkin piipaamaan. Koitan yhä työstää eteenpäin menemistä, koska se tuntuu olevan valtaapitävä käytäntö.
Housuvaipasta on hyötyä myös kierimisessä. Osaan tavallisen kierimisen ja kuolonkierrähdyksen, jonka tarkoituksena on päästä sängyltä tai sohvalta tai hoitopöydältä lattialle, en ole vielä saanut näyttää taitojani, kun aina on joku pitelemässä. Se on harmi, kerran olin menossa lavuaariin, mutta taas isi tuli ja nappasi minut. Sain kuitenkin hieman tuskistella tuota kummaa ja valkeaa.. se oli kova, mitä sitten. Hö. Housuvaippa ei ole auttanut minua pakoon vanhemmiltani, vaikka se onkin virtaviivaisempi. Pitänee hommata speedot.
Housuvaippa ei ole kyllä tullut jäädäkseen. Kuvitella kuinka noloa se olisi!! Monen vuoden päästä sitä joutuisi sanomaan: "Mutta kahta en vaihda. Toinen on housuvaippa. Ja toista en vielä tiedä" tai "Kerran housuvaippamies, aina housuvaippamies."
Muutenkin olen mieltänyt housuvaipan hieman isompien lapsien jutuksi. Enhän minä oikeastaan käytä vielä housujakaan. Pukeudun kuin takametsän Robin Hood, eli sukkahousuihin, pyllyn yli yltävään paitaan ja päälakitöyhtöön.

Nyt se on todistettu

Koulutus vaikuttaa älykkyysosamäärään ehdottoman laskevasti. Menin nimittäin tuossa toissapäivänä kauppaan, sellaiseen missä on "aula" ja muutamia liikkeitä, mummin ja äitini kanssa, joista molemmat opiskelevat. Tai ainakin luulevat opiskelevansa. Minä olin huippucool uusissa Baby Banz -aurinkolaseissani ja aluksi ajattelinkin että ihmiset kurkistelevat minua. Mitä vielä, katseet alkoivat olemaan huomattavan huvittuneita, tosin tämä ei vielä aiheuttanut huomioita äitini eikä mummini pääkopassa. Ehdin jo olla onnellinen lasieni tarjoamasta suojasta, kun vihdoin äitillä välähti että kai ne ihmiset nyt tuijottaa kun tyyppi talutti pyörän kauppaan sisälle!!
Enempiä tosistusaineistoja tarvinnee tuskin esittää, mutta voin kuitenkin varmuudeksi mainita, että mummini tajusi tilanteen vasta kun äitini kertoi hänelle että "mulla on pyörä, oho!".

ving ving..

Hip hei ja puoli kuudelta ylös. Äitikin meinasi haljeta riemusta. Tänään menen mummin luo kyläilemään ja heräsin aikasin jotta voin viettää mahdollisimman paljon aikaa näiden rakkaiden kotibörjejen kanssa. Tosin isi nukkuu, mutta eiköhän se sieltä kohta, kun alan paukuttamaan leluja pöytään.

Tänään oli heti aamusta sellainen vinkuvan vikisevä olo. Liittyyköhän tämä jotenkin siihen etten eilen kakannut? Varmaan se on se isojen poikien ruoka mikä pistää vinkumaan. Äiti on jo kaksi kertaa antanut ruokaa, missä on jättimakaroneja. Niitä on inhottava niellä, nielen aina pari ekaa lusikallista ja sitten syljen loput pois. Pois sylkeminen on paaaljon hauskempaa. Mitä hitaammin puskee ruoan kielellä ulos, sitä hitaammin äitin naama venähtää. Yleensä työnnän vain ruoalla kuorrutetun kielen ulos ja odotan ruoan tippumista. Sitten äiti siivoaa ja minä nauran. Äitikin nauraa, koska minä olen niin hauska, isona minusta tulee koomikko.
Olen myös opetellut maalaamaan. Se sujui tosi hyvin. Maalasin keittiön pöydän ja itseni. Maistoin vähän sitä maalia ja se maistui aivan kinkkupastalta, siinä oli jopa niitä isoja makaroneja, mutta murskasin ne sormillani. Tarkoituksenani ei ollut teksturoida.

Maanantaina kävin äidin kanssa oudossa varaston kaltaisessa paikassa, hakemassa tavaroita. Sain sieltä uuden kirjan ja Muumin kuvan. Muumit on hyviä. Tätä muumia voi käyttää maalauksessa, tosin äiti aina pesee sen. Sitten tätä voi heiluttaa, tämä on iso, tästä lähtee ääni ja kun isi heiluttaa tätä, niin siitä tulee ilmaa. Siis muumista tulee ilmaa, ei isistä.

Ryömimistäkin olen opetellut, olen jo aika hyvä, mutta en pääse vielä eteenpäin. Joskus vähän taakse.

Nej nej nej

Oolen lapsi vain -leppoinen
Aiina perus -positiivinen

Olen oppinut toisen kotimaisen. Nyt minulla on vastaus kaikkeen ja vieläpä kahdella kielellä. Vaipan vaihto? -nejnejnejnej. Otatko lisää puuroa? -enenenenen. Lähdetäänkö ulos? -engä, nii engä. Silti tuntuu ettei minua ymmärretä. Olen tehostanut sanomaani päänpyörityksellä. Yritätkö saada kaljun läikän takaraivoon? -enenen,engä! Älä sitten pyöritä, ota sosetta? -enenenENnnngä! Mutta ei uskota pientä.

Koska
oolen lapsi vain -pullea
aiina hyvällä -tuulella
niinii nejnejnej

PS. my mama is no master chef.. otanko sosetta? -nejnejnejNEJ.

On ilmoja pidellyt

Pahat pakkaset on pakkottanut minut keksimään ulkoilun tilalle muunlaista ajanvietettä. Blogin kirjoittaminen ei ole tullut angstiseen, mutta alati kehittyvään mieleenikään. Sen sijaan olen tehnyt vaativaa ajatustyötä. Tässä tuloksia, jotka ei paljon selittelyä kaipaa:
1) Tahmakka
2) Hajukka
3) Mustan helmen kirous
4) Mustikat
5) Tohtori Nykerö
6) Huumaavakka
7) Tajutonkka
8) Darth Vader

Täytän myös pian kuukausia, joten päätin opetella ryömimään. Opettelu sujuu toistaiseksi hyvin, odotan vain tuloksia. Olen valinnut isin valmentajakseni, koska äidistä ei löydy valmentajalta vaadittavaa luonteen lujuutta, vaan pienellä painostuksella äiti todennäköisesti ryömisi puolestani. Sitä paitsi äiti ei koskaan ehdi tehdä mitään, koska sillä on sitä koulua.

Eipä siinä, on minullakin ollut jalat ja kädet täynnä hommia. Olen kasvattanut ahkerasti hampaita, ja kuten kaikki tietää suuret hampaat tuovat suuren vastuun. Olen joutunut välttelemään hampaiden harjausta viikkotolkulla, mutta vanhempani ovat yllättävän sinnikkäitä ja välillä ikävän viekkaita. Olen päätynyt teeskentelemään että pesen hampaani itse. Otan muka esimerkkiä vanhemmistani, mutta oikeasti vain vähän pureksin harjaa suussani ja heitän sen lattialle heti kun silmä välttää. Suurilla hampaillani on myös suuret puruhalut, josta on seurannut ankaraa lelutestausta. Välillä ihan väsyttää käydä leluja läpi, mutta minkäs teet. Sitä oikeaa etsiessä minulle onkin sitten treenaantunut hyvä heittokäsi. Tästä on suunnattomasti hyötyä lempileikissäni 'vauva ja siivooja'. Pystyn pudottamaan ja heittelemään tavaroita paljon nopeammin, kuin vanhempani pystyvät niitä noukkimaan. Tästä taidosta olen erityisen ylpeä, voi olla että esittelen sitä tulevassa mittauskokeessa, joka minulla on tiistaina. Myös pinsetti otteeni aion näyttää.. mikäli ne riisuvat minulta vaipan. Olen saanut myös naksutuksen jalon taidon takaisin, mutta se esiintyy vain aamuisin ja illalla en pysty enää kuin ärisemään ja huutelemaan. Mikä on myös kivaa.

Kakkakimara

Omistan tämän rakkaalle isilleni.

Eli eri kakkoja.

Savikakka- on sellainen tumma ja tasainen kerros vaipassa, se ulottuu selästä napaan ja mooses voisi nakuttaa siihen useammankin kymmentä käskyä. Myös asfalttikakaksi kutsutaan. Kermansavi on luonnollisesti vaaleampaa.
Mutakakka- hyvin tummaa ja kiiltävää, pinta vaikuttaa lähes kuplivan, haju on rämeinen.
Käpykakka- kapenee loppua kohden ja pinta on suomuinen.
Isompi nasta- eli pasta, on kuin kipsivedos pakaroista.
Haamukakka- kestohajupieru.
Haisulikakka- hajuhaitta on niin paha että kaikki alaruumiin vaatteet on vaihdettava sukkia myöten, vaikka itse tavara olisikin pysynyt vaipassa.
Liimakakka- puuromainen paksu liisteri, josta ei irtoa vaippa ei peffa. Kaavittava varovasti ennen pesua. Tällä kakalla on myös magneettisia ominaisuuksia ja se pyrkii takaisin pakaroille.
Esteettisesti epämiellyttävät kakat- tähän kuuluu kaikki mikä lainehtii, on moniväristä tai saa muilla keinoin isin yökkimään.
Jatko-osa- yleensä vain uhkailua.

Narsk narsk

Otan käyttöön toistaiseksi nimen Narsku. Syitä ovat seuraavat: on kiva narskutella, kun saa taas kaksi hienoa hammasta suuhun ja olen saanut kaksi uutta helmen alkua, niin on kiva narkutella. Narskutellessa aika kuluu. Jos en keksi muuta niin narskuttelen vähän hampaita. Narskutteluun tarvitaan sekä ylä- että alahampaita, minulla on molempia, miksi en siis narskuttelisi.
Kun en narskuta, niin porskutan. Olen lenkkeillyt paljon päivieni ratoksi, narskuttelun lomassa. En ole vielä päättänyt mihin menisin, joten olen pääasiassa juossut paikoillani. Narskutellen aika kuluu ja lenkkeillessä kunto kasvaa.
Olen myös etsinyt täydellistä heilutuslelua, mutta ei ole vielä löytynyt. Jatkan siis vielä leluni systemaattista läpikäyntiä. Minulla on paljon samanlaisia leluja.
On tässä helmenkasvatuksessa omat ongelmansakin. Ikeniä pakottaa ja kaikki on välillä aivan kamalan ankeaa. En ole antanut hampaitakaan harjata, kun siitäkin on tullut niin epämukavaa. Yölläkin ikenet vaivaavat. En taida tehdä enempää hampaita. Onhan minulla jo kaikki narskutteluun tarvittavat. Narsk narsk..

On taas äkistelty ja iloittu..

Aloitin aamuni vaihteeksi pissaamalla hoitopöydälle, päälleni ja vaatteilleni. Kun tuntuu olevan vain samaa vanhaa arkea joka päivä. Perjantaina kylvettiin, sunnuntaina siivottiin ja maanantaina oli suihku. Rasvaa laitetaan joka välissä, ilmakylpyjä otetaan taloyhtiön asetamissa rajoissa (19 astetta). Ja istuminen sujuu jo kuin vanhalta tekijältä, melkein kyllästyttää. Äiti ja isä jaksavat vielä pitää paidan selästä kiinni ja epätoivoisesti koittavat tukea ja topata minua joka suunnalta. Vaikka olen niille jo näyttänyt että osaan seisoakin ihan omin jaloin. Eilen seisoskelin vaikka kuinka kauan (pöydästä kiinni pitäen), vanhemmat olivat toki vaikuttuneita, mutta silti kohtelevat minua kuin pyöreäpohjaista keilaa, keilapallon alla.

Eilinen oli aika rankka päivä. Pakki oli jumissa ja sai muutaman kerran ihan itkua tuhertaa, kun ei tuloksia kuulunut. Illanpuolella kuitenkin lykästi ja oli ihan juhlallinen olo. Aluksi olin niin tohkeissani, että unohdin tyystin ilmoittaa paketistani, mutta pian lirkutteluni paljasti parahduksen turahtaneen. Isi ryhtyi taputtaamaan, äiti lauloi kakkalaulun ja elimme onnellisena päivämme loppuun asti. Yönkin nukuin varvinaisen hyvin. Taisin kerran vähän ynähtää ja äiti otti heti viereen. Luultavasti äiti ei osaa enää edes nukkua ilman minua. Todennäköisesti se makoilee valveilla siihen asti kunnes minä ilmoitan kaipaavani kainaloa. Teen myös palveluksen äidille silloin kun ilmoitan että minua kutittaa, koska muuten äiti ei tajua vaihtaa kylkeä ja sitten se kitisee kokopäivän kylkihalvaustaan. Onneksi se nyt istuu koulussa kätisemässä.

Olen huomannut muutamia konsteja, joilla saa vanhemmat repimään tukkaa ja tulemaan hulluksi ja takaisin. Ensimmäisenä on tietenkin hyvä herätä ajoissa, äidin tapituksen voi aloittaa siinä puoli viiden jälkeen.. Yritin tänään, mutta oli liian aikaista jopa minulle ja torkahdin vahingossa vielä reiluksi tunniksi. Seuraavana on vuorossa vaipan aukaisu, kun vaippa on saatu paikoille ja vanhempi kurottelee potkareita pesukoneen päältä, niin avaa vaippa nopeasti. Tätä voi jatkaa vaikka kuinka kauan, mikäli vanhempi asettaa potkarit viereesi laittaessaan vaippaa jälleen kiinni, tempaise potkarit lattialle, vanhemman nostaessa avaa vaippa. Mikäli et ylety potkareihin, täytyy vanhemmankin kurotella niitä, sillä välin voi vaikka.. avata vaipan. Yhdenkin tarran aukaisu riittää. Hyvä konsti on myös heilua kun vaippaa kiinnitetään, jolloin sitä ei saa yhdellä kädellä (hyvä jos kahdellakaan) tarpeeksi tiukaksi. Hampaiden pesun aikana voi tarrata ikenillä harjaan ja kädellä kahvaan, niin eiköhän lopu jo se edestakainen liike.
Sitten aamupuurolle. Vuorossa pärinäpuuro. Kun saat lusikallisen kitaasi, työnnä se kielellä ulos ja päristä. Tätä voi kätevästi soveltaa jokaiselle aterialle. Näiden lisäksi voit kakata samalla kun syöt, mutta paras hetki on päiväunille mentäessä. Ota uninen ilme, jolloin vanhempi alkaa näyttää helpottuneelta, silloin väännä tortut. Jos teet tämän kaiken, niin illalla selviää kuka välittää ja kuka juoksee pitkin seiniä.

Eilen oli aika pitkä päivä. Isin kanssa oli mukavaa. Kävimme taas mittauttamassa minut, oli kuulemma hyvät mitat. Äiti oli pitkään poissa kotoa ja tuli vähän ikävä. Olin tosi iloinen, kun se viimein tuli kotiin ja kerroin sille juurta jaksain kaiken mitä olimme isin kanssa tehneet. Se hymyili ja sanoi välillä että "näng näng", mikä oli hieman outoa, mutta mikä minä olen tuomitsemaan. Taitaa äitikin ikävöidä minua, kun se nauraa minulle lakkaamatta. Nauroi, kun harjasin hammasharjalla myös pallit ja varpaanvälit. Nauroi, kun käytin sukasta lähtevää lankaa hammaslankana. Nauroi, kun opin puhaltamaan. Puhaltaminen on kivaa. Ja nauroi, kun lipsautin vahingossa että 'ääliö'. Se nauraa lähes kaikelle, mitä teen. Salaa nauraa partaansa, kun kiusaan isiä. Siksipä isiä kiusaankin.

Heräsin viideltä, en kakannut, mutta äiti ei silti vaikuttanut iloiselta, vaikka kuinka silmiä räpsyttelin. Äiti on melko sählä, mutta jotain se on oppinut. Tällä kertaa se otti hajua vaipan seudulta heti nokan täydeltä, jätti nenäkorun kiinni yöpukuuni, josta seurasi kähmintää ja lakanoiden silittelyä. Koru taisi löytyä (en ole varma se on niin pieni äidin nenään verrattuna, vähän niin kuin minun päänikin, olen ahkerasti yrittänyt repiä isin klyyvaria itselleni), jonka jälkeen porskutimme vessaan. Oli jännää, valoja ei laitettu ja homma suoritettiin lihasmuistilla. Äiti luulee, että kun olen heräännyt, niin voin herätä lisää jos minut laittaa lampun alle. Tarpeeksi jos valottaa, saatan muuttua jopa ylivilkkaaksi, enkä nuku enää ikinä.
Vaunulenkille lähdettiin tänään normaalia aikaisemmin ja oltiin tunteroinen, sinnittelin tosi pitkään heräillä, tipahdin vasta ihan kodin lähellä. Joku täti kävi minua kyyläämässä, väitti isoksi, teki mieli sanoa että 'katohan tantta peiliin'. En kuitenkaan kehdannut, uhosin sitten kotimatkalla äidille poskia pullistellen ja uhkasin ampua tutilla.

Päivällä isi sai sitten jonkun kohtauksen ja raivasi olohuoneen lattialle tilaa, vain minua varten tietenkin. Nyt minulla on sitten iso leikkialue lattialla. Mutta miksi lattialla? Olen ollut tähän asti useimmiten tasavertaisena sohvapottuna. Odotetaanko minulta nyt jotain uusia temppuja? Haiskahtaa äidin kotkotuksilta. Kieltämättä oloni on ollut hieman levoton viime päivinä, mutta en kuitenkaan usko lattian ratkaisevan asiaa. Miten olisi vaikka viihdyttävämmät vanhemmat, nämä kaksi tahvoa saavat minut lähinnä uniseksi. No, annetaan matolle mahdollisuus. Mutta jos ei kaverit tipu samalle tasolle, niin en kyllä ala millekään.

Tänään vasta koitti äidin vuoro. Kosto ei kuitenkaan ollut suloinen. Taisin tehdä jotain väärin. Heräsin puoli kuudelta aivan kaaameeeseeen kakkahätään ja annoin sitten tulla ihan rennosti vaan. Sen jälkeen aloin hellästi herättelemään äitiä, joka kelloa vilkaistuaan muljautteli silmiään ja tuumi että nyt pitää nukkua, että ei oteta tavaksi herätä sian pierun aikaan. Yritin siinä sitten selvittää että minä se täällä pierin ja itse asiassa saattoi tulla pari lusikallista muutakin tavaraa. Koitin kääntyä isän puoleen, mutta ei sekään tuottanut tulosta. Eli piti sitten vähän parkaista. Viimein päästiin vessaan ja odotin innosta jokellellen kostoni seurauksia. Taisin pistää liian pahan, kun äiti alkoi miltein pillittää. Anteeksi, ei ollut tarkoitus. Äiti taisi kuitenkin suuttua ja isi otti minut aamupuurolle, kun äiti paineli unille. Lepää rauhassa äiti.

Loppu päivä meni mukavan omituisissa merkeissä. Äiti siivosi, minä autoin, äiti ei ymmärtänyt. Pyyhimme yhdessä pölyjä ja en saanut edes hieroa tv-ruutua. Äiti ei ymmärrä. Äiti on muutenkin hieman outo. Tänään se pyöri vessan lattialla ja vaahtoa vaan tursusi joka puolelta. Mietin, onko äitini vesikauhuinen, onko tuo vaahto hyvää ja onko äiti sekaisin, kun se huuhtelee tuon herkullisen vaahdon viemäriin. Mietin, ovatko vanhempani samaa rotua. Isä kuunteli levyjä. Toivon periväni älynlahjat isältäni.
Illalla pidimme äidin kanssa valokuvaussessiot, äidin idea, ja äiti nauroi kippurassa, koska näytin olevan pienessä hutikassa joka toisessa kuvassa. Pidimme myös räkärallin, minun idea, sylki lensi ja harso viuhui, päristelimme naamat rullalla ja minä tein marssiliikettä ainakin Japaniin ja takaisin. Se kai se niin makeasti nyt väsyttääkin. Kiitos ja moi.

Vihdoinkin viikonloppu!

Heräsin varmuuden vuoksi ennen kuutta, koska eilen äiti oli noussut jo kuudelta ja olisi varmasti karannut matkoihinsa, jos en olisi huomannut tätä vääryyttä ajoissa. Koitin pakottaa äidin jatkamaan kanssani unia roikkumalla kiinni tississä, mutta lopulta en jaksanutkaan enää syödä ja äiti pääsi lähtemään. Itse olisin halunnut vielä nukkua, mutta eihän siinä sitten auttanut kuin lähteä perään. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin yhtä hyvin voinut nukkua, koska äiti lähti kuitenkin vaikka seurasin sitä silmä kovana koko aamun. Myöhemmin olinkin sitten jo aivan poikki ja kostin kaikki vääryydet huutamalla isille minkä keuhkoista irtosi. Päivällä musisoitiin isin kanssa, isi soitti kitaraa ja huuliharppua, mutta minä olen silti parempi laulamaan ja soitan tosi hyvin helistimellä tyynyrumpua. Isi on opettanut. Toivon synttärilahjaksi triangelia, joka on kääritty sellofaaniin. Koska muuten minulle ei anneta sellofaania.
Olemme isin kanssa harrastaneet paljon isä ja poika -juttuja. Isi koetteli kärsivällisyyttäni 1,5 tunnin vaunulenkillä, josta minä selviydyin voittajana. Olin koko matkan hereillä ja muina miehinä katselin vain maisemia. Tämä sai ilmeisesti isin luulemaan etten janoaisi kostoa.. Oikeastaan olin hautonut kostoa jo hieman pidempään. Ja kun se sitten tuli niin isin ilmeet oli kyllä hauskaa katseltavaa. Mutta olin reilu annoin pienen ja kiinteän varoituksen, tai testin.. Lopullinen kosto ylettyi ristiselkään asti, täytti nivuset ja pyllyvaon ja oli niin haisevaa, tahmeaa ja vaikeasti irtoavaa että isi yökki hyvän tovin ennen kuin uskalsi katsoakaan minuun päin. Olin onnesta soikeana.
Ehkä tänään on äidin vuoro.

Asioita, joista pidän..

1. Paperi
2. "näng näng näng"
3. silmät, silmälasit ja hiukset; voisin syödä ne suoraan päästä
4. pomppiminen
5. Duffyn "Well, well, well" -biisi
6. Miehen puolikkaiden tunnari
7. Tissit
8. hakkaaminen
9. Esitettävät laulut/ Laulettavat leikit
10. "Äm mäm äm mäm"
11. Vieraiden ihmisten kyttääminen

Köh..köh..

On vähän yskää ja ääni käheänä, mutta enpä ole suuremmin kipeänä. Huudan kyllä sitten kun alkaa jokin vaivaamaan. Äiti kävi tänään koulussa, hyvä että edes huomasin meni niin mukavasti isin kanssa.
Äiti on muuten aloittanut uuden vaiheen vaipanvaihtourallaan, se kommentoi tuotokseni. Tämän iltapäivän aherruksen tulos oli "pieni, puolikova, mutta silti haiseva".

Matkamuistelmat, osa 2

Toinenkin päivä oli selvästi äidin käsialaa. Lähdimme ja saavuimme aina liian myöhässä, mihin ikinä menemmekin. Lisäksi minun herkät unihetkeni järkkyivät. Ensimmäiset päiväunet sain lähes tulkoon päätökseen, kun heräsin johonkin tuntemattomaan uhkaan. Laitan sen tällä kertaa äidin syyksi, koska rakastan vanhempiani tasapuolisesti (ja isi oli koko ajanvieressäni niin sen syytä tämä ei voinut olla). Yritin ottaa toiset torkut matkalla ukkini luo, mutta en taaskaan ehtinyt saada uniani päätökseen, kun äiti jo raotteli lämmintä haalariani. Törkeää. Eikö äiti tiedä ettei vauvoja kohdella näin. Olen varma että tällä on kamalia seurauksia muuten loistavassa tulevaisuudessani. No, kävin ukin sylissä ja taas mentiin. Uskomatonta! Seuraavana vuorossa oli äidin serkku ja taisimme hukata isänkin johonkin matkalle (taas.. kumpikohan pakenee kumpaa?). Tässä vierailussa oli jo hieman järkeäkin, sain ruokaa ja yritin kyllä saada kaiken muunkin pöydällä olevan. Ruoan päälle teki mieleni tietenkin torkuille, mutta eipä käynyt tasan onnelliset unen lahjat. Lopulta kummisetä tuli hakemaan minut ja pääsin autossa heti uneen. Äitikin taisi tulla mukaan. Ja tulihan se, koska heti herättyäni oli luvassa lisää ohjelmaa.
Heräsin tosiaan makeiden unien jälkeen enoni luota vailla huolen häivää, kunnes äitini tuli paikalle ja alkoi tunkemaan minua juhlavaatteisiin. Olin anteeksi antavaisella tuulella ja niin sitä sitten mentiin naapuriin juhlimaan. nautin tietysti saamastani huomiosta, mutta liika on liikaa. Kun pahvimukit ei enää kiinnostaneet, eikä pöytäliinaa saanut vetää pään yli, pääsin äiti viemään minut nuklkumaan. Niissä juhlissa oli kyllä pontentiaalisia lapsenkaappaajia, eli ihmisiä joita en ollut ennen nähnyt ja jotka tahtoivat minut syliini, jaiks. Selvisin kuitenkin.

Sunnuntaina palasimme kotiin. Matka oli huomattavasti kamalampi kuin muistelin. Nukuin vähän, mutta herättyäni oli pimeää, tylsää ja NÄLKÄ. Tyrkyttivät mukista maitoa, mutta en mennyt noin vanhanaikaiseen temppuun, vaadin aitoa tavaraa ja järjestyihän sitä lopulta. Loppu hyvin kaikki hyvin ja mukavaahan minulla oikeasti oli. Mutta kyllä reissussa rähjääntyy, laitoin äidin puuhaamaan minut heti petikuntoon. zzzzz..

Matkamuistelmat, osa 1

Viime päivät ovat olleet harvinaisen ikäviä. Äitini sai jonkun melko pahan tulehduksen. Se ei sitten lääkärillä käyntien välissä ole juuri muuta tehnyt kuin nukkunut ja ollut sekä tylsä että surkea. Koko huusholli on ollut lievästi kallellaan, kun äitimme, kello ja kalenteri, petti. Ruokaakin on pitänyt pyytää. Törkeää. Isin kanssa oli kyllä mukavaakin, mutta harmitti vaan kovasti kun en saanut antaa äidille läheisyys ja naaman leivonta hoitojani (joihin sisältyy ilmainen päänahan hieronta/takkujen selvitys eli irroitus). Ruokinnan äiti kuitenkin hoiti, tosin se ei tuntunut enää osaavan lukea nälkäisiä ajatuksiani ja väliin se vapisi niin että meinasi nisä tippua suusta. Yritin puremalla piristää äitiä, mutta.. No, jos kerronkin viikonloppureissustani Vaasaan.


Kävin siis Vaasassa. Ensimmäistä kertaa matkustelin. Matka sujui hyvin, mutta päivä ennen lähtöä oli kamala. Olin nukkunut huonosti ja olin ehkä hieman kärttyinen. Äiti tuntui keskittyvän aivan vääriin asioihin, kuten pakkaamiseen ja siivoamiseen. Huutava vääryys. Laitoin äidin laulamaan ja esiintymään minulle siitä hyvästä suosikkisävelmäni 'Jos sun lysti on' tusinalla eri tavalla, jonka jälkeen myös isä tuli minua viihdyttämään. Ja siinä tohinassahan äiti pääsi livahtamaan. Huutava vääryys. Äiti oli lopulta saanut pakkattua mukaan kaiken minulle kuuluvan omaisuuden (kiinteää kalustoa lukuunottamatta) ja vähän päällekin. Olisi voinut luulla meidän matkustavan rahtilaivalla tai rekalla, tai kenties vaihtavan osoitettakin. Mutta tosiasiassa matkaa kesti vain 30min ja yhden pysähdyksen verran. Ja ne parit nokoset. Maisemat oli mielenkiintoisia ja nopeita. Huoltoasemalla sain hyvää sosetta, maitoa ja pöytäliinaa. Matkan kärsimykset olivat pieniä, en saanut esim. syödä servettejä, vaikka äiti itse näytti niitä suuta kohti tunkevan ja söi muutenkin niin kauan että hyvä että mahtui autoon lähdettäessä.
Pääsin kuitenkin istumaan ensimmäistä kertaa istumaan syöttötuolissa, josta oli hyvä ja suora yhteys pöytään. Pystyin maistelemaan pöytää estottomasti ja yletyin kurottamaan kauemmas kuin vanhempien sylistä. Oi, olisipa minulla jo kotonakin syöttötuoli. Toisaalta äiti olisi varmaan pakannut senkin mukaan, mikäli moisen omistaisin.
Saavuimme ennen pimeää Vaasaan, jossa jouduin heti vieraaseen syliin ja näin ainakin kaksi serkkua, joiden olemassaolosta en vielä tiennytkään. Sain myös uuden enon. Mitäköhän muuta äiti salailee? Onneksi olin päättänyt ottaa homman rennosti ja seurata ensin tapahtumia ennen mitään ylilyöntejä. Tarkoitukseni oli hurmata porukka pyörryksiin. Onnistuin ihan kivasti, siihen nähden kuinka äiti sabotoi mahdollisuuksiani. Ensimmäisessä kohteessa en saanut tarpeeksi aikaa valloittamiseen, kun vanhempani lähtivät jo kärräämään minua toisaalle. Seuraava paikka oli myös haastava, koska siellä asui minua puolta nuorempi tyttönen. Ja se oli vielä aika söpö tapaus. Olin jopa hieman kiusaantunut jaetusta huomiosta. Tytöllä oli kyllä hyvät keuhkot.. meinaan että ääntä siitä lähti. Onneksi pian lähdimme mekin. Palasimme kohteeseen yksi ja nukahdimme nopeasti koko perhe. Olin aivan poikki ja tämä oli vasta ensimmäinen päivä.

Eräänä viime keskiviikkona..

...kävin äidin kanssa opiskelussa. Se olikin melko rankkaa. Ensinnäkin väsytti ihan tajuttomasti jo lähtötilanteessa. Nukuin siis koko matkan. Ja nyt voin valaistuneena kertoa ettää opiskelu tarkoittaa koulua ja koulu opiskelua. Tosin nuoremmat on koulussa ja vanhemmat (kuten äitini, joka on minun vanhempi) opiskelee. Ihan kuin niillä olisi siten jotakin eroa.
Koulussa oli paljon uusia ihmisiä, onneksi joukkoon mahtui myös yksi tutumpi ja niitä muita ei sitten tarvitse muistaakaan. Ensimmäinen koulupäiväni oli kuitenkin menestys. Sain paljon huomiota, mutta en joutunut silmätikuksi. Olin myös opettajien lellikki. Koulussa oli aivan hillittömän tylsää. Pääasiassa istuimme ja katselimme tietokonetta tai papereita, joita ei saanut edes vähän maistaa. Tylsää! Ruokailu oli ylivoimaiisesti opiskelun paras puoli, vaikkakin join vain kupin maitoa.
Koulun päätyttyä, sitä kesti ainakin yli tunnin, olin ihan naatti. Nukuin koko matkan kotiin. Olipa onni, että tulin vaunuilla. Opiskelu ei nyt lopulta ollutkaan niin kamala asia, siis mikäli äiti sen tekee jatkossa. Minä vietänkin tuntini mielummin isän kanssa kuin sellaisten ei syötävien asioiden kanssa. Ja onhan isän tarjoama ruokakin parempaa kuin se maidon korvike, mitä siellä koulussa sai. Ihan herahtaa vesi kielelle kun mietin niitä kaikkia hedelmä- ja marjaherkkuja joita isän kanssa mässätään äidin poissa ollessa. Taisin olla aivan turhaan huolissani tästä opiskeluhommasta, kun se kerran on noin pikku juttu. Jos äiti yrittää muuta väittää, niin tiedän että se valehtelee, koska näinhän itse miten homma toimi. Istuksitaan vaan ja katsellaan, kuunnellaan. Sopii äidille, joka on vähän yksinkertainen. Itse tykkään enemmän olla äänessä ja esityksissäkin saisi olla enemmän äksöniä. Ja ei se opiskelu äitiä liioin tuntunut rasittavan, päinvastoin se höpisi normaalia enemmän isälle ja minulle (vaikka me ei kuunneltukaan, kun se oli niitä opiskelujuttuja, tylsiä) sekä oli muutenkin tarmokkaammalla tuulella. Mistä tosin seurasi minulle hankaluuksia.

Jouduin lähtemään uudestaan vaunuilla äidin mukaan. Alkoi taas nukuttaa, mutta matka oli niin lyhyt että ehdin hädin tuskin torkahtaa. Menimme taas sinne kummaan tönöön, jossa käydään pukemassa ja riisumassa, vähän lääpitään ja lätistään jonnin joutavia. Mikälie nakkela. Tänään ei tosin tarvinnut ottaa munasilleen. Mutta sitäkin enemmän oli lätinää ja istumista. Inhoan odottelua. Sylissä olen lähes aina kiltti ja kohtelias, mutta nyt meinasi jo homma lähteä lapasesta, kun äiti oli niin kauan paikoillaan. Hetken kun urputin, niin pisti se kuitenkin vipinää kinttuun. Muihin läsnäolijoihin kyllästyin melko nopeasti. Istunnan lopuksi sain näyttää hampaitani, sille loputtomasti porisevalle tädille. Hampaani olivat hienot, eli ei mitään uutta sillä saralla. Minä hieno, aikuiset tylsiä. Sitten taas puettiin ja vaunuihin. Saatoin taas torkahtaa, mutta kannatti nukkua vähän varastoon. Jouduin yöllä heräämään ainakin viisi kertaa: tyyny oli huonosti, kutitti ja pieru piti tehdä. Huono yö, joten kiukuttelin koko tortain. Ihan vaan kostoksi.

Ostoksilla..

Kiirettä on taas pitänyt. Olen ollut menossa ja melskeessä, ihmisten vilskeessä. Loppiasen jälkeen perhe kävi mummin ja papan kanssa kauppakeskuksessa. Otin reissusta kaiken irti nukkumalla. Luulin että meillä oli hauskaa. Kävimme kahvilla ja minä sain juoda nokkamukista, joka tuntuu miehekkäältä, vaikka kuppi luovuttaakin nestettä vain imiessä. Nautin ihmisten seuraamisesta ja uusista äänistä, mutta mitämitäMITÄ?! Äiti pilasi koko reissun katoamalla ihan viime minuuteilla. Olimme rauhassa kahvilassa, kun yhtäkkiä äiti tuikkasi minut mummin syliin ja lähti itse kirmaamaan johonkin kuin heikkopäinen. En nähnyt äitiä sen koommin.. No, näin ja otti päähän. Huusin ensin isille, koska mummikin häipyi. (Saan traumoja ja tulevat naissuhteeni ovat tuomittu tuhoon, koska takerrun jättämisen pelossa.) Viimein tämä katoava kaksikko palasi ja tuo minulle paidan tullessaan. Arvaapa mitä? Vähänkö kiinnosti.. Ei. Huusin vähän, mutta ovela äitini tarjosi minulle jälleen nokkamukia ja miehekkäästi nielin sekä maidon että kiukkuni.
Seuraavana päivänä isäni lähti retuuttamaan minua kaupungille. Mietin, että 'ei kai taas' ja huusin kuin hullu, yritin jopa turhaan vedota ohi kulkijoihin. Ilmeisesti onnistuin kääntämään vaunut kotia kohti, koska parin tunnin kuluttua heräsin kotoa. Tänään tämä kaupunkivillitys iski jälleen vanhempiini ja ne tuppasi kylki kylkeen vaunujeni taakse. Niin sitä taas mentiin selkä meno suuntaan tonttuja tuijotellen. Voi että pisti vihaksi. Ilmaisin kyllä mielipiteeni, mutta kumpikaan ei välittänyt siitä tuon taivaallista. Ei auttanut kuin sulkea silmät ja laskea kymmeneen. Kun avasin silmät, olin jo joutunut naisten vaatekauppaan. Äiti näytti olevan pahoillaan. Isä hymyili ja sanoi 'Terve'. Isä oli ilmeisesti liian positiivinen, joten hukkasimme sen parin liikkeen kuluttua. Mikä oli harmi, koska pian isin kadottua äiti rupesi lässyttämään minulle, että 'No, niin kohta mennään sinne ja jaksatkos vielä..' ja muuta kamalaa. Hävetti vähän äidin puolesta. Mentiin sitten taas kahvilaan, mutta tällä kertaa olin viisaampi. Sain taas miesten mukin ja naukkailin siitä muina miehinä, koitin jopa vähän keskustella äidin kanssa, ettei se olisi niin nolo. Mutta tällä kertaa rupesin huutamaan hyvissä ajoin. Luulen yllättäneeni äidin täysin sillä se otti minut syliin, laittoi vaunuihin, otti taas syliin ja laittoi taas vaunuihin, pukien koko ajan samalla. Hienoa äiti, nyt kaikki tietää että olet nolon lisäksi kykenemätön hoitamaan lastasi.. "Pikku kärttyilyt" kuitenkin palkittiin ja sain äidin mukaani, eikä käynyt niin kuin viime kerralla. Varmuuden vuoksi pidin vähän meteliä, aina kun äiti yritti lopettaa vaunujen lykkimisen. Lopulta äiti lähtikin kotia kohti ja uskalsin keskittyä tärkeämpiin seikkoihin, kuten nukkumiseen.

Päivän kakkajuttu.. Sain eilen maistaa ekan kerran kalaa. Pikku kalastajan herkku, luki purkissa, mutta vaikka seuraukset olikin pienet ja hyvin samankaltaiset kuin purkissa, niin tuoksu oli paremminkin tunkkainen kuin herkku. No, eilen herkku, huomenna sen serkku. Tänään on ollut pakki jumissa, vaikka muutaman mojovan kaasupurkauksen olenkin onnistunut päästämään. Yölläkin heräilin moneen kertaan kun väänsi niin vatsaa. Mitä tästä opimme, älä syö kalaa. Kärtty kuittaa.

Totuus paljastuu, osa 2

Pari päivää mennyt taas kuin siivillä äitiä kurittaessa. Sain selville että se ketale on kaavaillut aloittavansa jotain opiskelu- hommia. Se on tietenkin väärin. Olen koittanut saada äitiä muuttamaan mielensä.
Toissapäivänä vietimme äiti-poika laatuaikaa, kun isi oli... Siellä missä ne isit nyt joskus on, en ole pitänyt siitä sen kummenpaa kyselytuntia. Totta puhuakseni, olen melko tyytyväinen toisinaan isän poissaoloon, koska silloin äiti kantaa minua mukanaan repussa kokoajan. Mikä tietenkin pitemmän päälle on tylsää (etenkin jos äiti vaan kuorii pottuja ja laulaa joululauluja) ja silloin tulee isiaikaa ikävä. No, kuitenkin.. Äiti teki taas niitä typeriä hommia, mitä se yleensäkin yrittää tehdä, mutta tällä kertaa minä käyttäydyin kuin enkeli. Äitikin tuntui olevan tyytyväinen yllättävään lauhkeuteeni. Seuraavana päivänä äiti kuintenkin puhui taas siitä mystisestä opiskelusta. Tunsin oloni petetyksi. Opiskelu on varmaan joku lomailu ja laiskottelu juttu kärttyisille äideille.
Päätin osoittaa tarvitsevani äitiä keinolla millä hyvänsä. Tartuin äitiä naamasta kiinni. Se ei ollut yksinkertaista, mutta viimein sain silmän alta otteen kynsilläni. Puristin kuin viimeistä päivä, mutta äiti oli päättäväisempi ja sai otteeni irroitettua, ulistuaan ensin tovin. Hyvän merkin sain kuitenkin aikaseksi, nyt kaikki siellä opiskelussa tietävät että äiti on minun. En tietenkään luovuttanut kerta yrityksestä. Koitin tarttua äitiä kaulasta, poskesta, rinnasta, käsivarresta, jopa käsivarren sisäpinnalta. Kaikki yirykseni epäonnistuivat. Tästä turhautuneena puraisin äitiä tissistä. Ja pitää sitä muutenkin testata, että tarjottu tavara on aitoa. Nykyään kun suuhuni tungetaan kaikenlaista lusikan kuorruketta. Myös hammasharja on suuhuni laitettu. Tosin pidän hampaiden harjaamisesta melkein yhtä paljon kuin siitä äänestä jonka äiti päästää kun sitä puraisee nännistä.
Tänään olen erityisesti harrastanut kaikkia huvituksia, jotta en jatkuvasti ajattelisi tätä opiskelu ongelmaa. En nimittäin tiedä miten saan äidin muuttamaan mielensä. Olen yrittänyt myös itkeä aina isin kanssa ollessani, mutta ei se ole kovin helppoa itkeä jos on mukavaa. Lisäksi olen parhaani mukaan pakottanut äidin kanssani jo klo 20 sänkyyn. Kuullostaa ehkä julmalta, mutta annan minä äidin käydä 30min ajan jalkeilla, en sentäs ole mikään tyranni.

Normipäivä tänään.. Uudet uuden vuoden lupaukset on ollut testissä tänään. Äiti lupasi ottaa rennommin tänä vuonna ja isä lupasi lopettaa tupakoimisen. Hyvin on sujunut tähän mennessä. Äiti jopa osallistui perhepäikkäreille (puristi silmäluomia yhteen ja hoki mielessään 'olenpas rento, olepas toosi rento'). Isällä sujuu hyvin (ei uskalla moittiakaan ettei suutu ja lähde hermosavuille). Itse en luvannut mitään, olen vielä niin nuori ja menevässä iässä etten voi kuvitella kahlivani itseäni vuoden kestäviin sopimuksiin. Toki harkitsin seuraavia lupauksia: 1) yrittää juoda äiti tyhjäksi 2) kakata mahdollisimman epäsopivassa tilanteessa 3) opetella kävelemään. Mutta olen vain pieni vauva, en mitenkään voi olla vielä tänä vuonna vastuussa tekemisistäni. Olen tosin siirtynyt isompiin vaippoihin, kokoon 4, mutta sehän kertoo vain siitä kuinka hyvin muodostunut olen.
Se nuha muuten oli yhden päivän läpihuuto juttu, olen kuitenkin köhinyt välillä, ettei paapomistaso laske. Käytiin jopa ulkona tänään, koska siellä oli lämpimämpi kuin sisällä. Asumme siis Valehtelevien Verenimiöiden Omistamassa talossa. Olisiko vanhempani voineet ystävällisesti päätellä kyseisen Oyj:n nimestä jotain hinnan ja laadun suhteesta?! Lämmin vesi saadaan kuten muissakin taloyhtiöissä, vääntämällä hanaa länteen päin, jolloin pienen pieni punainen valo syttyy jossain Helsingin laidalla sijaitsevassa päämajassa, jossa ehkä joku tai jonkin huomaa sen ja sanoo jollekin toiselle tyypille 'hei sinä, viittitkö pistää vähäsen vettä kiehuu ja kaataa sen tohon vasempaan putkeen', 'siis eiku oikeeseen tietenkin niin' ja tunnin päästä 'eiku vasempaan ja lirauta ny litra samantien'. Kukaan ei tiedä miten lämmintä ilmaa saadaan. Jos tietäisi, ehkä sitä olisi myös meidän huoneistossa.
Tästä seuraa tietenkin armotonta pukemista. Mikä on inhottavaa. Etenkin kun äidillä on ollut viime aikoina havaittavissa jotain ihme teema pukemista.. Perjantai: vuosi 92 eli turkoosia ja keltaista. Ehkä yritys palauttaa oma unohtunut lapsuus mieleen. Vaatteista yksin voi jo aiheutua sen luokan traumat, että muisti on iäksi tuhottu. Lauantai: vuosi 73, pää osassa kaulukset, vielä kun lahkeet olisivat olleet hitusen leveämmät olisin ollut "ready to groove, baby". Tai ehkä äiti vaan on Life on Mars -sarjan fani. Mistäpä minä tietäisin, minä nukun silloin. Ja niin nukkuu äitikin, koska minähän en yksin nuku. Äiti saa olla vieressäni ainakin 20-22, se on äidin oikeus. Tänään oli pahin vaateparsi: vauvan vaaleansisistä ja puserossa lisäksi keskisinisiä raitoja. Olen oksennellut koko päivän, mutta vaatteet eivät ole vielä syöpyneet päältäni.

eräänä päivä vanhana vuonna

Aamulla sattui taas paska homma. Olin kuitenkin niin hyvillä mielin, ettei äiti aluksi edes huomannut minun kakkanneen. Äidilläni on mielenkiintoinen, ehkä hieman arvelluttavakin, tapa huomioida kakkani. Äiti käyttäytyy vaippaan kurkistaessaan kuin olisi voittanut jotain. Tänä aamuna se näytti siltä kuin palkintona olisi ollut lomamatka Onkamolle. Mutta voitto se on silti ja parempi ottaa kun ilmaiseksi annetaan. Pikku kakkanen oli tursunnut ulos vaipasta ja olin reisiä myöten täynnä tätä vaikeasti irtoavaa helpotusta.
Päivä ei sitten ollut paljon parempi, koska sain riesakseni nuhan. Ihan ihka ensimmäisen pikku nuhani. Minulle haettiin heti kipinkopin apteekista Pikku Niistäjä, joka lähinnä loukkasi suurenmoisuuttani. Vanhempani eivät selvästikään osaa päättää olenko iso vai pieni poika. Torstaina pääsin nimittäin ensimmäiselle istumavaunuilulleni. Se oli hienoa, löhösin kuninkaallisen taljani päällä ja katselin valtakuntani maisemaa. Kukaan ei vain kertonut miten maiseman saa suljettua ja rupesi sitten jurpimaan jonkin verran. Tuijotin isiä ja pidin pientä puhuttelua, kunnes tajusin ihan itse ratkaista asia sulkemalla silmät. Isä ei tehnyt mitään. No, annetaan se isille anteeksi. Sehän vasta opettelee tätä kaikkea uutta. Kiva on sitä paitsi seurata kuinka vanhemmat oppivat. Isi on nyt oppinut sanomaan oman nimensä ja nyt se tietenkin sitten hokee sitä kokoajan "Sano isi. -Isi, isi, isi, isisisi.." Suloista.
Nukahdin siis hetkeksi nähtyäni tarpeeksi kuningaskunnastani ja näin unta että meillä oli koira, jonka turkki kutitti hellästi poskeani. Meillä ei ole koiraa ja ei tarvi ollakaan, äidistä nimittäin irtoaa hiusta kuin ruttotautisesta puudelista ja se räksyttää kuin pikku piski. Isä taas haisee ja vinkuu ulos kovillakin pakkasilla. Minä taas olen suloinen ja seurallinen, aina hyvä puheenaihe ja minua on helppo syyttää, jos hiljaa karkaa ilmaa ja haju käy liian hyökkääväksi.

Joka tapauksessa.. Päätin kestää flussani kuin kunnon minimies. Ja mikä olisi parempaa puuhaa nuhaisena kuin kävellä ympäri kämppää vienosti valittaen. Onneksi äidillä oli vapaat jalat tätä tarkoitusta varten. Suunnitelmani suurena nuhan uhrina kuitenkin kärsi hieman sen kirotun kantorepun takia, kun äitini päätti ryhtyä siivoamaan. Koita siinä sitten ..olin sanaton. Päiväunet nukuin vaunuissa, jotta pää parkani sai olla kohotettuna ja illalla vihdoin huomasin äidin kiertäessä olohuoneen pöytää kolmattakymmenettä kertaa, että eihän tämä nyt niin kamalaa ole. Lelut esiin ja nassu nauramaan.
Ilotulitukset katseltiin keittiön ikkunasta. Oli ennennäkemättömän upeaa, en voinut olla miettimättä että miltäköhän ne maistuisi. Mmm..iloisia värejä. Vähän saattoi siinä kuola tippasta.